Traumaattinen kiintyminen (traumatic bonding) ja narsismi

Traumaattinen kiintyminen (traumatic bonding) tarkoittaa tilannetta, jossa läheinen ihminen käyttäytyy uhkaavalla tavalla, ja tämä herättää sinussa pelkoa, joka vuorostaan lisää tarvettasi läheisyyteen ja turvan hakemiseen toisesta ihmisestä. Uhkaava käyttäytyminen voi olla psyykkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, esimerkiksi nöyryyttämistä, piikittelyä, sadistisuutta, uhkailua, kiristämistä, jatkuvaa kritisoimista, kolmansiin osapuoliin vertaamista ja niin edelleen. Koska narsistisiin suhteisiin yleensä liittyy eristyneisyys, eli narsisti pikku hiljaa eristää uhrinsa muista ihmisistä, turvaa on pakko hakea narsistista itsestään. Tämä ilmiö toimii kuin liimana, joka takerruttaa uhrin kiinni narsistiin. Ihmisen luontainen tarve kiintymyssuhteeseen ja turvan hakemiseen kiintymyssuhteen kautta aktivoituu voimakkaasti uhkaavissa pelkoa aiheuttavissa tilanteissa, ja tämä lisää kiintymyksen tunteitasi ainoaan saatavilla olevaan hahmoon, narsistiin. Sidosta voimistaa entisestään se, että väkivaltaisten vaiheiden välillä on myös rakastavia vaiheita, joissa hän palvoo ja hoitaa sinua. Kun hän vielä uskottelee sinun olevan se, jolla on asiat huonosti (gaslighting), sinun on vaikea aivan todellisesti ymmärtää tulleesi hyväksikäytetyksi.

Traumaattinen kiintyminen on kiintymyssuhdetraumakokemus, ja sillä on merkitystä myös tulevissa ihmissuhteissa. Mitä merkittävämpi, syvällisempi ja pidempi suhde sinulla on narsistin kanssa ollut (varsinkin, jos kyse on lapsuuden kokemuksista), sitä tärkeämpi sinun on miettiä, miten sinulla on taipumus spontaanisti kiintyä toisiin ihmisiin. Oletko tottunut kiintymään traumaattisen kiintymyksen kautta? Tarvitsetko pelkoa herättäviä tilanteita kiintymyksen laukaisemiseen? Yritätkö tiedostamattasi tai tietoisesti saada uuden kumppanisi tekemään jotakin pelottavaa, koska sen kokeminen liimaa sinut kiinni häneen? Vai pidätkö kenties monia kumppaniehdokkaita liian tylsinä, sellaisina, joiden kanssa ei vain ole sitä jotakin?

Traumaattinen kiintyminen liittyy keskeisesti myös narsistin toimintaan. Narsistilla itselläänkin on hyvin todennäköisesti taustallaan traumaattinen kiintymyskokemus, jota hän haluaa sinun toistavan. Hän haluaa, että sinä olet se paha, joka kohtelee häntä väärin, jotta hän voi jatkaa tuskansa purkamista sinuun. Traumaattisen kiintymisen kokemus on hänelle liian tuskallista käsitellä hänen omana ominaisuutenaan, ja hän haluaakin ulkoistaa sen ympärillä oleviin ihmisiin. Enemmän "overt" -narsisti haukkuu ja solvaa kovaan ääneen ja antaa sinun kuulla huonoutesi. Enemmän "covert" -narsisti taas pyrkii manipuloimaan sinua käyttäytymään ikävästi, jotta hän saa oikeuden syyttää sinua kaikesta, ja koet ehkä itsekin tehneesi väärin ja olevasi syyllinen kaikkeen. Samalla narsisti kuitenkin kaipaa kiintymystä toiseen ihmiseen, vaikka onkin sulkenut tämän tarpeensa visusti usein jopa oman tietoisuutensa ulkopuolelle. Narsisti voikin tarrautua kiinni mielestään ihailtaviin ihmisiin. Yleensä sanotaan, että narsisti hakee tällä pönkitystä omalle mahtavuudelleen, mutta uskon myös, että hän samalla yrittää etsiä tästä ihailtavasta kohteesta sitä turvaa, mikä häneltä puuttuu. Koska narsisti on täydellisyyden tavoittelija, hän uskoo, että ainoastaan täydellisellä tavalla ihailtava kohde voisi hänen tarpeensa täyttää. Narsisti voi todellisuudessa olla hyvinkin riippuvaisesti tarrautunut ihailunsa kohteisiin, mutta peloissaan vaihtaa kohdetta heti, jos tämä näyttää putoavan kohta jalustaltaan pois.



Neiti Kettu

Kommentit

Lähetä kommentti