Tervetuloa Ketunhäntä kainalossa -blogiin! Blogin tarkoitus on käsitellä narsismia ja psykopatiaa uhrin ja selviytyjän kannalta olennaisella tavalla. Tämän kaltaiseen manipulointisuhteeseen joutuminen on yleensä todellisuutta vääristävä ja itseluottamusta murentava kokemus. Vaikka tällä hetkellä kaikki tuntuisi sumuiselta, et kuitenkaan ole hullu, eikä hyväksikäytetyksi tuleminen ole sinun syytäsi! Saman kokeneita on enemmän kuin uskotkaan. Tästä on mahdollisuus selviytyä ja päästä eteenpäin! Skrollaa sivu alas, niin löydät lisää sisältöä.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Narsismin ja psykopatian erot ja päällekkäisyydet

Narsismi ja psykopatia ovat keskeisesti toisiinsa liittyviä ilmiöitä, ja kysymys näiden erottamisesta toisistaan herää aina aika-ajoin esille. Sinänsä eri myrkkylaatujen erottelemisella ei ole merkitystä, koska kaikki ne kuitenkin ovat myrkyllisiä. Narsismista yleisesti puhuttaessa puhutaankin käytännössä näistä molemmista. Voi kuitenkin olla hyvä tiedostaa se mahdollisuus, että on olemassa myös varsin radikaalia myrkkyä (psykopatiaa), ja mitä tämä tarkoittaa. Olen tähän kirjoitukseen koonnut tavallisen elämän kannalta olennaisimpia kohtia narsismin ja psykopatian erottelemisesta. Kirjoitus pohjaa kaikkeen mitä olen koko tänä aikana ottanut selvää tästä aiheesta ja kuvaa mielestäni tämän hetkistä käsitystä näistä ilmiöistä. Diagnoosijärjestelmässä psykopatia kuuluu antisosiaalisen persoonallisuuden alle, mutta käytännössä tämän persoonallisuushäiriön kriteerit mittaavat vain rikollista elämäntapaa, eivät psykopaattista mieltä. Näin ollen osa psykopaateista ei täytä antisosiaalisen persoonallisuuden kriteerejä, ja moni antisosiaalisen persoonallisuuden omaava ei ole psykopaatti. Mielestäni todellisessa elämässä ei ole hyödyllistä jaotella ihmisiä joko-tai kategorioihin. Todellisuudessa ilmiöt ovat monimutkaisempia, esiintyvät eri voimakkuusasteilla ja päällekkäisinä. Siksi pidänkin narsismin jana-ajattelusta.

Narsismin voidaan ajatella esiintyvän janalla. Alkupäähän sijoittuu suurin osa ihmisistä, heillä voi olla joissain tilanteissa narsistinen tapa reagoida, mutta heillä on kuitenkin kyky empatiaan ja ongelmien ratkaisemiseen vuorovaikutuksen avulla. Hieman pidemmällä janalla ovat ihmiset, jotka käyttävät narsistisia ratkaisumalleja (esimerkiksi riidan haastaminen, toisten syyttely tai omien tekojen kieltäminen) niin usein, että se haittaa heidän ihmissuhteitaan. Nämä ihmiset voivat olla ärsyttäviä, mutteivät kuitenkaan täytä diagnostisia kriteerejä patologisesta narsismista. Heillä on monessa mielessä myös toivoa, sillä jokin merkittävä tilanne elämässä voi herättää heidät tarkastelemaan omaa käyttäytymistään. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse jäädä tätä odottelemaan, sillä pienikin määrä myrkkyä on silti myrkkyä. Tärkeää on, että tiedät itse mitkä asiat ovat sinulle "deal-breakereitä" ja mitä asioita taas voit sietää. Kun mennään eteenpäin janalla, saavutaan patologisen narsismin ja persoonallisuushäiriön luo. (En ota kantaa tässä mikä persoonallisuushäiriö on kyseessä, sillä narsistiset ihmiset voivat saada eri persoonallisuushäiriöiden diagnooseja, mutta samoja diagnooseja voivat saada myös ei-narsistiset tai vähemmän narsistiset ihmiset.) Tällainen ihminen ei näe ympärillään muuta kuin itsensä, ja hänellä on suuri tarve kontrolloida ja hallita muita ihmisiä ympärillään. Hän ei kuitenkaan välttämättä toimi aktiivisesti muita vastaan, "saalista" uhreja tai ole sadistinen. Hänen vahingollinen puolensa puhkeaa esille silloin, kun hän kokee menettävänsä kontrollinsa (esimerkiksi silloin, kun haluaisit itse elää omaa elämääsi ja päättää asioita). Janalla vielä eteenpäin mennessä henkilö saa psykopaattisia piirteitä. Tässä vaiheessa puhutaan "pahantahtoisesta narsistista", joka voi jo tarkoituksellisesti etsiä itselleen hyväksikäytettäviä uhreja. Hän voi myös nauttia muiden kiusaamisesta saatavasta vallan tunteesta. Janan äärimmäisessä päässä on psykopatia. Tällöin puhutaan osittain geneettisesti määräytyvästä (mutta myös ympäristön kautta laukeavasta) tilasta, jossa ihmisen tunnekokemukset ovat latteita, hänellä ei ole omaatuntoa ja toiset ihmiset ovat hänelle leikkikaluja tai hyödykkeitä. Kuvaan tarkemmin psykopatiaa alempana.

Niin sanottuja "tavallisia narsisteja" pidetään usein vain hankalina ihmisinä. Heidän käyttäytymistään selitetään sanomalla "hän nyt vain on sellainen, yritä ymmärtää". Sen sijaan pahantahtoisen narsistin tai psykopaatin kohdalla mietitään useammin, onko kyseessä narsisti. Narsisti on turvallisempi sana kuin psykopaatti, sillä yleensä ketään ei kuitenkaan turhaan haluta haukkua. Psykopatia kuulostaa äärimmäiseltä, ja moni yhä luulee sanan kuvaavan ainoastaan sarjamurhaajia tai vastaavia. Psykopaattisia piirteitä omaavista ihmisistä suurin osa on kuitenkin vankilan ulkopuolella, eikä heistä monikaan ole kiinnostunut käsiensä likaamisesta vereen. On siis myös hyvin mahdollista, että kohtaat tavallisessa elämässäsi psykopaattisia piirteitä omaavan ihmisen. Useinmiten et huomaa tätä ollenkaan, ellet pääse näkemään hänen naamionsa raottumista.

Kokoankin tähän alle perustietoa narsismista ja psykopatiasta. Millä tavalla ne eroavat toisistaan ja millä tavalla ne ovat päällekkäisiä. On sanottu, että kaikki narsistit eivät ole psykopaatteja, mutta kaikki psykopaatit ovat narsisteja. Näin olen psykopatian pohjalta löytyy myös narsistinen ydin. Vaihtelee riippuen yksilöstä, kuinka voimakkaita psykopaattisia piirteitä hänellä on, vai onko hänellä niitä ollenkaan. Psykopaattiset piirteet voivat myös tietyissä tilanteissa saada ihmisestä suuremman vallan (mikä kuvaa tunteiden ja omatunnon sammumista), ja joskus toisena hetkenä hän taas voi olla puhtaamman narsistinen (tunteiden ja omatunnon lievä elpyminen). Narsistisemmassa tilassa hän on enemmän "kuuma" (esimerkiksi vihainen tai epävakaa), psykopaattisemmassa tilassa taas "viileän" manipuloiva (mikä voi näkyä myös vihaisen tai epävakaan esittämisenä huom!).



Narsismi

- Narsismi ilman psykopaattisia piirteitä eroaa psykopatiasta siinä, että hänen omatuntonsa ja tunteensa eivät ole täysin kadonneita. Hän on jollain tasolla kosketuksissa niihin, mutta pyrkii kaikin voimin niistä eroon. Näin ollen tilanteet, jotka kohdistuvat hänen haavoittuvuuksiinsa (nämä ovat jokaisella yksilöllisiä) ja herättävät epämiellyttäviä tunteita tai omatunnon soimaavan äänen, saavat aikaan massiivisen puolustautumisreaktion. Hän pyrkii projisoimaan oman häpeänsä sinuun (esimerkiksi sanoo sinua valehtelijaksi, vaikka hän itse valehtelee, et sinä), ja tällöin hän rankaisee kovalla kädellä sinua kaikesta siitä mitä hän inhoaa itsessään. Olet tällöin ikään kuin sijaiskärsijä, joka puhdistaa hänen oma kokemustaan itsestään. Hän voi puhjeta myös käsittämättömään raivoon, jota ei hallitse edes itse.

- Narsismin keskeisin ominaisuus on omaan itseensä keskittyminen. Hänelle on hämmästyttävän itsestäänselvää se, että hän ansaitsee kaikenlaisia oikeuksia, mutta muilla ei samoja oikeuksia välttämättä ole. He voivat jopa olla intohimoisia aatteen kannattajia, ja puolustaa muiden oikeuksia (jopa rangaista väärintekijöitä), mutta heidän aatteensa eivät yllä heidän omaan käyttäytymiseensä. Jos oma tarve asettuu toisen tarpeen edelle, hän on täysin sokea tekemistään oikeuksien rikkomuksista. Narsisti ilman psykopaattisia piirteitä tekee tämän usein varsin tiedostamattaan. Hän ei ymmärrä mistä häntä syytetään, sillä hän ei koe tehneensä mitään väärää. Hän mahdollisesti hyvinkin vilpittömästi kokee olevansa uhri, ja sinä olet narsisti, joka vainoaa ja rajoittaa häntä. Ajatuksena siis: "sinä ajoit minut tekemään tämän, ja nyt vielä kehtaat syyttää minua siitä!". Hän voi näin ollen hyvinkin loogisesti löytää perusteluita sinun manipulatiiviselle narsistisuudellesi, mutta tämä tilanne eroaa "aidosta" reaktiivisesta hyökkäämisestä (joka siis tarkoittaa sitä, että narsisti ärsyttää sinua niin kauan, kunnes räjähdät) siten, että hän ei koe syyllisyyttä teostaan.

- Edelliseen liittyen narsisti ei kunnioita toisen ihmisen rajoja. Narsistin säde ulottuu hänestä sinun ylitse, eli kaikki kuuluu häneen ja on hänen omaisuuttaan, jatkeitaan. Vähemmän psykopaattisille narsistille tämä tarkoittaa pakonomaista tarvetta kontrolloida asioita ympärillään, sillä hän ei pysty luottamaan kehenkään tai mihinkään. Jos teet jotakin vasten hänen tahtoaan, hänen turvallisuuden tunteensa murtuu ja hänen täytyy saada sinut takaisin ruotuun. Hänellä ei välttämättä ole suoraa halua satuttaa sinua, mutta hän haluaa saada sinut takaisin kontrolliin ja rankaista sinua, jotta tajuat erehdyksesi.

- Vähemmän psykopaattinen narsisti luo turvallisuuden tunnetta itselleen myös täydellisen minäkuvan kautta. Kun hän on täydellinen, hänestä pidetään, eikä häntä halveksita tai hylätä. Näin ollen minkä tahansa virheen myöntäminen ja näkeminen itsessään tarkoittaisi mahdollisuutta siihen, että hän ikään kuin lakkaisi olemasta olemassa. Narsistin sisäinen maailma on hyvin ankara narsistille itselleen, mutta hän pyrkii hiljentämään tämän kuollettamalla tunteensa ja omatuntonsa. Jos hänellä on psykopaattisia piirteitä, hän myös onnistuu siinä välillä tai useammin riippuen näiden piirteiden voimakkuudesta. Janan ääripäässä olevat psykopaatit taas usein havaitsevat hieman taaempana janalla olevien narsististen ihmisten sisäisen ristiriidan ja käyttävät heitä hyväkseen tämän avulla.



Psykopatia

- Mitä enemmän henkilöllä on psykopaattisia piirteitä, sitä tietoisempi hän on sielunsa synkkyydestä. Tätä tietoisuutta ei kuitenkaan pidä sekoittaa siihen, että hän ymmärtäisi ja pystyisi syvällisesti tarkastelemaan itseään. Sen sijaan se liittyy ennemminkin omatunnon puutteeseen. Hän voi kuivakan analyyttisesti kuvata kuinka hän on julma ja sadistinen ihminen, muttei tunnetasolla koe sanojensa merkitystä. Irrottautuminen inhimmillisistä tunteista mahdollistaa oman julmuutensa myöntämisen. Yleensä nämä ihmiset vihjaavat tai sanovat sinulle hyvinkin suoraan millaisia he ovat. He voivat sanoa suoraan, mitä ajattelevat, mutta yleensä emme usko, että he oikeasti tarkoittavat sitä. Joten, kun joku seuraavan kerran sanoo olevansa sielultaan pimeä tai puhuu kaikenlaisista julmista kohtaloista, joita ihmiset ansaitsisivat, usko häntä! Tämä tietoisuus on myös tärkein tekijä mikä saa monien päät pyörälle. Hän voi uskottavasti kertoa syvälliseltä kuulostavia tarinoita, miten hän ymmärtää mistä hänen käyttäytymisensä johtuu. Luulemme helposti, että tämä tarkoittaa vilpitöntä halua muuttua tai jopa vastuun ottamista teoistaan. Näillä asioilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mutta jos psykopaatti tahtoo sinun uskovan niin, hän osaa esittää asiansa uskottavasti. Myös psykopatiasta paljon tietäviä ammattilaisia onnistutaan välillä huijaamaan (jopa Hare on todennut näin tapahtuvan itselleen aina välillä), joten asia kannattaa ottaa vakavasti.

- Irrottautuminen inhimmillistä tunteista ja omatunnosta mahdollistaa samalla toisen psykopaattisia piirteitä omaaville henkilöille tyypillisen ominaisuuden: hän ajattelee ominaisuuksiensa vuoksi olevansa muita parempi, ikään kuin parempaa ihmisrotua, yli-ihminen. Häntä eivät rajoita sellaiset heikkoudet kuin omatunto tai rakkaus. Hän halveksii heikkoja ihmisiä, joilla ei ole tarpeeksi vahvuutta ottaa ja tehdä haluamaansa. Koska nämä ihmiset ovat heikkoja, heitä saa myös käyttää hyväkseen, koska se on luonnon laki.

- Psykopatian erottaa puhtaasta narsismista myös saalistuspohjainen käyttäytyminen tai aggressio. Tällöin kyse on suunnitelmallisesta uhrin houkuttelemisesta ja hyväksikäyttämisestä, puhtaasti narsistisen henkilön aggressio on sen sijaan puolustautuvaa tai kontrollin ylläpitämiseen tähtäävää. Saalistamiseen liittyy jännityksen ja mielihyvän kokemuksia, ja usein saalistusprosessi onkin psykopaatille nautinnollinen omaa valtaa testaava kokemus. Hän voi saalistaa joko tarvitessaan jotain tai hakiessaan sadistista nautintoa. Elämä on hänelle peliä, ihmissuhteet siirtoja, ihmiset pelinappuloita ja kaiken hauskuus on siirtojen suunnittelussa. Psykopaattia harvemmin kiinnostaa tehdä asioita tavallisen tien kautta, hän mieluummin suunnittelee siirtoja, joiden avulla hänen ei tarvitse tehdä rankasti töitä saavuttaakseen asioita. Tämä käytännössä tarkoittaa, että hän käyttää muita hyväkseen saadakseen esimerkiksi rahaa, valtaa tai hyvän elintason. Hänestä on myös hauska tökkiä sinua ja katsoa miten reagoit, ihmiset ovat hänelle välillä kuin koe-eläimiä ja erilaisten testien kohteita.

- Edelliseen kohtaan liittyy keskeisesti myös psykopaattien korkeaan virittyneisyyskynnykseen pohjaava tylsistyminen, minkä vuoksi he kaipaavat jännitystä elämäänsä. Psykopaatit tylsistyvät helposti. He voivat hakea jännitystä esimerkiksi kaahaamalla vaarallisesti liikenteessä, mutta myös valtapelit ja sadismi ovat heille tylsyyttä poistavia kokemuksia. Vahvasti psykopaattinen henkilö haluaa tahallaan ottaa riskejä ja leikkiä siinä rajalla, jääkö hän kiinni vai ei. Puolisoaan pettävä psykopaatti voi esimerkiksi tarkoituksella liikkua salakumppanin kanssa paikoissa, joissa hänellä on vaara paljastua. Hän voi myös esimerkiksi flirttailla muiden kanssa puolisonsa silmien edessä vain katsoakseen, miten puoliso reagoi.

- Mitä vahvempia psykopaattisempia piirteitä henkilöllä on, sitä vähemmän hän tuntee tunteita. Puhtaasti narsistinen ihminen välttelee tunteita, mutta psykopaattinen ihminen ei yksinkertaisesti tunne niitä. Tämä vaikuttaa jännityshakuisuuden ohella myös empatiakykyyn. Psykopaattisia piirteitä omaava ihminen osaa usein hyvin tarkasti havaita mitä toinen ihminen tuntee, mutta hän ei koe emotionaalista vastetta itse. Hän siis tietää aiheuttavansa pelkoa, ahdistusta tai pahaa oloa toisessa (tai vastaavasti kiinnostusta tai halua), mutta ei koe samaa tunnetta itse. Näin ollen hänen on helppo pelata ja käyttää tunteita välineinä tavoitteidensa saavuttamiselle.

- Psykopaattien holtittoman käytöksen takaa löytyy tylsistymisen lisäksi aivojen poikkeavuus rangaistusten syy ja seuraus yhteyden oppimisessa. Psykopaatit eivät opi yhtä nopeasti välttämään tekoja, joista seuraa kielteinen kokemus. Näin ollen he voivat itseasiassa jännityshakuisuudessaan toistaa itselleen haitallisiakin toimia. Älykkäimmät psykopaatit osaavat pysyä vankilan ulkopuolella, mutta vankilakierteessä olevat psykopaatit eivät välttämättä tunnu oppivan, että he jäävät kiinni. Voi myös olla, että he nauttivat kiinni jäämisen riskistä.

- Yhteenvetona psykopaattisia piirteitä omaavat manipuloivat ja esittävät systemaattisesti. Heistä on hyvin vaikea tietää, milloin he ovat oikeasti aitoja, sillä sekä se kaikkein ihanin että se kamalin rooli voivat olla esitystä. Molemmilla on omat tarkoituksensa, ne palvelevat erityyppisten tunteiden (pelko, sääli, syyllisyys, myötätunto, kiinnostus, ihastuminen jne.) herättämistä vastapuolessa. Kaikki pienet lauseet sinne tänne heitettyinä voivat olla manipulointitarkoituksessa tehtyjä, ei niinkään että hän kertoi rehellisen mielipiteensä johonkin triviaaliin asiaan. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että vaikka hän esittäisi emotionaalista, hän tekee kaiken laskelmallisesti ja tyynesti. Hän voi siis myös esittää sekavaa tai epävakaata, jos se palvelee hänen tarkoitusperiään. Hän tietää, että ihmisiin voi vedota pelolla, velvollisuudella tai syyllisydellä. Listaan voi vielä lisätä neljännen ja merkittävimmän, säälin. Säälipelillä tarkoitetaan sääliä herättävien tarinoiden kertomista omasta elämästään, jolloin vastapuoli ei enää osaa pitää psykopaattia uhkana. Emme yleensä osaa pitää säälimme kohdetta potentiaalisesti vaarallisena. Säälitarinat antavat psykopaattisia piirteitä omaavalle myös "luvan" ja mahdollisuuden jatkaa tekojaan ilman seurauksia. Tyypillisin psykopaattinen säälipeli tarkoittaa säälin keräämistä omille teoilleen ja niiden seurauksille. Hän voi itkien valittaa, kuinka "hän ei voi itselleen mitään, hän on vain näin kamala, voitko antaa anteeksi" tai hän voi vedota ulkopuoliseen, kuinka "kaikki hänen ympärillään ovat hänet hylänneet, hänellä on niin surkeaa". Käytännössä kun annat hänelle myötätuntoa hänen valittaessaan omaa kamaluuttaan, samalla hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on. Tästä eteenpäin hänellä on siten "lupa" jatkaa käyttäytymistään, ja hän voi aina palata selitykseen "olen yrittänyt niin kovasti, mutta en voi sille mitään". Psykopaattisia piirteitä omaavat ihmiset käyttävät muiden ihmisten myötätuntoa hyväkseen vääristelemällä, manipuloimalla ja esittämällä.

Lopulta aidossa elämässä voi olla usein vaikea erottaa, milloin käytös on tietoista manipulaatiota ja milloin narsistinen puolustautumisreaktio. Toisaalta tietoinen manipulointi voi kummuta myös narsistisesta puolustautumisreaktiosta ja olla pahantahtoisen narsistin tapa säilyttää turvallisuuden tunteensa, mutta voimakkaasti psykopaattinen henkilö taas lähinnä pelaa peliä. Monimutkaista siis. Jokaisella on myös omat taipumuksensa siinä, kumpaan tulkintaan he useammin kallistuvat, ja näistä taipumuksista on myös hyvä olla tietoinen. Osa tulkitsee toisten toiminnan helpommin tarkoituksenmukaiseksi loukkaamiseksi, ja osa taas haluaa väkisin ajatella, ettei kukaan tarkoituksella loukkaa ketään. Samalta näyttävän käyttäytymisen takana voi kuitenkin olla erilaisia taustoja. Oikeastaan ainut keino, jolla voimme tietää olennaisimman, on luottaa ja kuunnella omia vaistojamme. Ne kertovat meille, jos kohtaamme saalistajan, mutta liian usein modernissa maailmassa olemme oppineet olemaan kuuntelematta vaistojamme.


Olen yllä käyttänyt välillä sanaa "psykopaatti" ja välillä "psykopaattisia piirteitä". Sanalla psykopaatti viittaan janan äärimmäisessä päässä oleviin henkilöihin, sillä näillä henkilöillä on todettu aivoissa erilaisuuksia valtaväestöön verrattuna. Psykopaattisista piirteistä puhuessani puhun taas sekä psykopaateista että pahantahtoisista narsisteista.





Neiti Kettu

perjantai 24. marraskuuta 2017

Hukkuuko moraali psykologisoinnin alle?

Minkälainen sija moraalilla on nykymaailmassa ja -kulttuurissa? Moraali on aikoinaan nähty yhtenä ihmisen korkeimmista ja tärkeimmistä ominaisuuksista. Suurimmat filosofit pohtivat ihmiselämän merkittäviä moraalisia kysymyksiä, ja tämä oli hyvin arvostettua. Moraalintaju liittyy keskeisesti ihmisen omatuntoon. Omatunto on keskeisin tekijä, joka estää ihmistä vahingoittamasta toista. On olemassa erityisiä tilanteita, joissa omatunnon vaikutus voi tilapäisesti heiketä, esimerkkinä vastapuolen dehumanisointi (esimerkiksi sodassa), käskevä ja valvova auktoriteetti, psykoosi tai valtava raivo. Omatunto voi kuitenkin myös puuttua kokonaan, ja tällöin puhutaan psykopatiasta. Psykopatiaa onkin aiemmin kutsuttu "moraaliseksi sairaudeksi".

Psykologinen ymmärrys on tuonut esille erilaisia syitä ja seuraussuhteita moraalinvastaisten tekojen takaa. On löydetty yhteyksiä kaltoinkohtelukokemusten ja väkivallan kierteen omissa teoissaan jatkamisen väliltä. On löydetty yhteyksiä tilapäisten prosessointia haittaavien tekijöiden (kuten stressi, nälkä, keskittymisvaikeudet) ja aggressiivisen käytöksen väliltä. On löydetty yhteyksiä vääristyneiden ajatusmallien ja uskomusten ("maailma on paha paikka", "ihmiset haluavat vain hyötyä toisistaan") ja normien vastaisten tekojen väliltä. Ajatellaan, että näitä taustatekijöitä ymmärtämällä ja niihin puuttumalla voidaan vaikuttaa itse lopputuloksen muuttumiseen (eli vähentää moraalinvastaisia tekoja). Ajatellaan, että tuomitseminen ja tiukka moraalin esille tuominen saa tekijän puolustuskannalle ja on hyökkäävää tätä kohtaan. Tärkeänä pidetään tekijän omien ajatusten ja motiivien ymmärtämistä ja niiden hyväksymistä siinä valossa, että ne palvelevat hänelle jotakin tarkoitusta. Tarkoituksena olisi opastaa häntä löytämään parempia tapoja saavuttaa sama päämäärä.

Mutta entä sellainen tilanne, jossa ihmisellä ei ole omaatuntoa? Onko tällaisella ihmisellä motivaatiota löytää moraalisesti suotavempia tapoja saavuttaa tavoitteensa? Psykopaattien hoidosta on saatu jonkinasteisia tuloksia sellaisissa tilanteissa, joissa heille on selkeästi esitetty olevan heidän oman etunsa mukaista toimia moraalin mukaisesti (se esimerkiksi estää heitä joutumasta vankilaan). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että psykopaatille olisi kehittynyt omatunto. Hän vain välttää joitain radikaaleja rikollisia toimia, mutta jatkaa niitä, joista ei ole seurauksia (kuten emotionaalinen kaltoinkohtelu tai väkivalta). Osa kuvatuista psykopaateista myös lipsui takaisin vanhoihin tapoihinsa myöhemmin.

Psykopaattien aivoja tutkittaessa on havaittu, että heidän aivonsa eivät opi teosta seuraavaa rangaistusta samalla tavalla kuin ihmisen aivot yleensä. Teosta seuraavan kielteisen kokemuksen oppimisen ajatellaan olevan keskeinen omatunnon kehittymisen kannalta. Luinkin jostakin netin syövereistä, että jonkun mielestä psykopatian syyntakeisuutta pitäisi alentaa, sillä heillä ei ole kykyä kehittää omatuntoa. Tarkoittaako tämä siis sitä, että psykopaateilla ei aivojensa takia ole mahdollisuutta valita itse tekojaan? Nyky-yhteiskunnassa kuitenkin jokainen vähintäänkin ulkokohtaisesti oppii tietämään, että tiettyjä tekoja pidetään väärinä ja joistakin joutuu vankilaan, vaikkei itse teon vääryyttä tunnetasolla kokisikaan tai ymmärtäisi miksi. Psykologisoimalla löytyy tuhansia erilaisia syitä sille miksi joku toimii moraalin vastaisesti. Pitäisikö heille näiden syiden (hankala lapsuus, aiemmat huonot ihmissuhteet, stressaava työpäivä jne.) perusteella antaa vastuunvapautus omista teoistaan?

Monen suusta kuulee lauseen: "kyllä meillä täällä monella on ollut traumaattinen lapsuus, mutta ei meistä kaikista tule narsisteja tai psykopaatteja". Lauseen takana on epäoikeudenmukaisuuden kokemus siitä, että "vaikeilla kokemuksilla" selitetään automaattisesti vaikea-asteisen häiriön syntymistä ja siten samalla ikään kuin oikeutetaan heidän tekonsa. "Sairaus" teki ne, ihminen on syytön. Psykologisoimalla päädytään joskus ajattelemaan jopa, että ihminen on aiempien kokemustensa sätkynukke, joka toistaa käyttäytymistä valitsematta sitä. Sitten heidät yritetään saada ymmärtämään, että heillä on vapaus valita omat tekonsa. Tämän myötä oletetaan, että he valitsevat moraalisesti oikein, kunhan vain kokevat voivansa valita. Entä jos ihminen haluaa valita moraalisesti väärän teon? Onko psykologisoinnin keskellä unohtunut se, että ihminen voi saada myös mielihyvää moraalisesti väärästä teosta (joko sen helppouden kautta, sen tuodessa valtaa itselle tai sadistisesta nautinnosta)? Oletetaanko ihmisten aina haluavan valita moraalisesti oikein, ja että vain oman historiansa sätkynukkena oleminen estää heitä?

Mikä moraalin sija on nykymaailmassa? Onko se psykologisoitu pois? Onko ihmisellä yhä vastuu omista moraalisista valinnoistaan? Onko se tabu, että joku ihminen olisikin kääntynyt ei-moraaliselle polulle siksi, ettei ole jaksanut nähdä vaivaa itsensä kehittämisessä? Saako näin sanoa? Vai pitääkö puhua siitä, miten ihmiset ovat vain tahdottomia ajautujia kohtaloissaan, joilla ei olisi ollut mahdollisuuttakaan estää kehittymistään narsistiseksi? Onko se epäempaattista sanoa, että hän ei ole nähnyt yhtä paljon vaivaa kuin joku toinen samantyyppisestä historiasta ponnistanut ei-narsistinen henkilö? Eihän sitä voi mitenkään mitata, sillä jokaisen kokemus on täysin yksilöllinen. Tietenkään menneellä ei ole väliä, jos ihmisellä on tällä hetkellä motivaatio muuttua, mutta onko, jos ei-moraalinen tie on helpompi? Eihän omien traumojensa kohtaaminen mitään helppoa ole. Uskon, että jokainen tekee elämänsä aikana pieniä valintoja, joilla on suurempi merkitys kuin uskoisimmekaan. Pienissä asioissa ihminen voi valita valehteleeko vai ei, huijaako vai ei, varastaako vai ei, käyttääkö toista hyväkseen vai ei, valitseeko sen helpomman tien vai ei, ja mitä enemmän näitä pieniä valintoja tekee, sitä enemmän siihen tottuu ja siitä tulee oma tapa toimia.




Neiti Kettu

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kun vanhempi on kaltoinkohteleva - osa 2/2

Tämän kirjoitukseni pääsisältö liittyy lapsena kaltoinkohdellun aikuisen toipumiseen ja kokemusten käsittelyyn. Riippumatta siitä oliko kaltoinkohtelu tarkoituksellista ja sadistista vai ei, kaikkein tärkeintä toipujalle on ymmärtää, että vanhempi ei ollut turvallinen, vaan vaarallinen. Olen lukenut ja kuullut monia kertoja, miten lapsena kaltoinkohdellut aikuiset haluavat väkisin ylläpitää mielikuvaa turvallisesta vanhemmasta. Tein itse samaa hyvin pitkään. Tämä on ymmärrettävää, sillä lapsena vanhemman vaarallisuuden tunnistaminen olisi tietänyt hengen lähtöä. Ilman vanhempaa lapsi ei käytännössä selviä.  

Turvallista mielikuvaa ylläpidetään keskittymällä lohtua tuoviin selityksiin tai filosofioihin. Selityksiä voivat olla muun muassa: "hänellä oli vaikeaa elämässään sillä hetkellä, joten siksi hän teki niin, ei hän muuten olisi tehnyt niin", "hänellä oli vaikea lapsuus, eikä hän oikein osannut säädellä omia tunteitaan, mutta kyllä hän yritti", "syntymiseni toi hänelle varmaankin toivoa vaikeuksien keskellä, mutta se ei kestänyt tarpeeksi pitkälle", "kukaan ei ole täydellinen, ja hänellä oli erityisen vaikeaa", "hän luuli tosissaan, että se oli minulle hyväksi, hän siis oikeastaan rakasti minua", "hän ei tajunnut, miten paljon satutti minua, ei hän muuten olisi tehnyt niin". Turvallista mielikuvaa voidaan pitää yllä myös antamalla vanhemmalle anteeksi ennenaikaisesti, ilman että on käsitellyt omia tunteitaan.

Nämä selitykset ja anteeksiannot kuullostavat helposti viisailta. Moni voi erehtyä luulemaan, että tämä aikuinen on todella hienosti käsitellyt traumansa, koska hän noin viisaasti osaa virkkoa. Selitykset voivat olla jopa osittain totta, mutta sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että niihin keskittyminen vaikeuttaa turvallisuuden ja vaarallisuuden erottamista toisistaan. Niin kauan kuin toipuja takertuu näihin mielikuviin, niin kauan hänen alitajuisissa mielikuvissaan turvallisuus sisältää sen, että ihmiset välillä vahingoittavat toisiaan. Vaikka kaltoinkohteleva vanhempi olisi välillä ollut kuinka kiva, ihana ja rakastava tahansa, se ei poista sitä totuutta, että hän on myös ollut arvaamaton ja vaarallinen. Toipujalla on alitajunnassaan vaistotasoinen tunne tästä suhteesta, ja tämä tunne kuvaa vaaraa. Kuitenkin tietoisella tasolla hän haluaa väkisin nähdä vanhemman kaikista hankaluuksista huolimatta rakastavana ja turvallisena. Tästä seuraa, että hän ei osaa erottaa tunnetta vaarasta ja turvallisuudesta toisistaan. Tästä taas seuraa, että sama kaltoinkohtelun ja kaltoinkohdelluksi tulon kaava toistuu myös seuraavissa ihmissuhteissa, sillä hän ei osaa luottaa omiin vaarasta varoittaviin tuntemuksiinsa. Sen sijaan hän yhdistää vaaran kokemuksen rakkauteen ja turvallisuuteen, ja paradoksaalisesti pyrkii kohti sitä. Tästä taas seuraa pelkoja ja vaikeutta luottaa kehenkään. Toisella tavalla muotoiltuna voidaan kuitenkin sanoa, että kyse ei ole vaikeudesta luottaa muihin ihmisiin, vaan vaikeudesta luottaa omaan kykyynsä tunnistaa vaaralliset ihmiset. Meillä jokaisella kuitenkin on se kyky, ja kaikkein tärkeintä on päästä takaisin kytköksiin sen kanssa.

Väitänkin siis, että tästä kierteestä ei pääse eroon, ennen kuin tunnustaa vanhempansa olleen vaarallinen. Kierteestä ei pääse eroon antamalla anteeksi, vaan opettelemalla erottamaan turvallisuus ja vaarallisuus toisistaan. Anteeksiannon aika on vasta paljon myöhemmin, silloin kun kukin itse on siihen valmis.



 Neiti Kettu

Kun vanhempi on kaltoinkohteleva - osa 1/2

Lapsuudessa koettua kaltoinkohtelua voi jaotella monella tavalla. Yksi keskeisin trauman vakavuuteen vaikuttava tekijä on kaltoinkohtelijan rooli lapsen elämässä. Mitä läheisempi henkilö on, sitä vaikeampi asiaa on käsitellä. Olen aiemminkin jo käsitellyt Tukholma-syndrooman kaltaisia oireita ja traumasidosta, jotka ovat reaktioita mahdottomaan tilanteeseen, jossa kaltoinkohtelija on samalla myös ainut tai merkittävimpiin kuuluva turvan lähde.

Kaltoinkohtelua voi jaotella myös erilaisiin muotoihin. Yleensä kaltoinkohtelusta puhuttaessa tarkoitetaan fyysistä tai seksuaalista kaltoinkohtelua. Emotionaalinen ja psyykkinen kaltoinkohtelu jätetään usein huomioimatta, todennäköisesti osittain myös siitä syystä, että sitä on hankala määritellä. Rajan veto ei ole yhtä selvää kuin fyysisen ja seksuaalisen koskemattomuuden kohdalla. On hyvin vaikea näyttää toteen tai todistaa emotionaalisen kaltoinkohtelun olemassaolo objektiivisesti, sillä samaa käyttäytymistä ei voi yksiselitteisesti joka tilanteessa määritellä kaltoinkohteluksi. Varsinkin narsistiset kaltoinkohtelijat osaavat keksiä monia erilaisia oikeuttavia selityksiä teoilleen, ja uhrikin helposti uskoo nämä sivuuttaen omat tuntemuksensa.

Omasta mielestäni kaltoinkohtelun muotoa tärkeämpää ovat kaltoinkohtelijan motiivit. Tilanne, jossa vanhempi nimittelee lasta ja nauraa sadistisesti päälle sekä nolaa hänet tarkoituksella muiden läsnäollessa, on mielestäni potentiaalisesti vahingoittavampi kuin tilanne, jossa vanhempi suuttuessaan lyö lasta, mutta myöhemmin tajuaa tehneensä väärin ja mahdollisesti hakee apua ongelmaansa. Molemmat tilanteet ovat vahingoittavia lapselle, mutta mielestäni on suuri vääryys miten helposti sadistista emotionaalista väkivaltaa vähätellään. Vaikka ensimmäisen tilanteen vanhempi ei vahingoittaisi lastaan fyysisesti, tuon kaltainen tilanne on lapselle lähes mahdotonta käsitellä. Se, että turvan lähteenä toimiva vanhempi haluaisi aktiivisesti pahaa lapselle, eikä tee näin vain mielenhäiriössä, on tuhoisaa tiedostaa. Lapsi yleensä vaistoaa vanhemman motiivit, mutta ei ymmärrä tai osaa tulkita niitä tietoisesti. Näin ollen vielä aikuisenakin sadistisesti kaltoinkohdellut lapset pyrkivät kieltämään tämän todellisuuden, ja selittävän vanhempansa käytöstä mieluummin "stressillä", "vaikeuksilla", "hankalalla lapsuudella" tai sanomalla, ettei vanhempi tajunnut, miten paljon vahingoitti. Emotionaalisen kaltoinkohtelun käsittelyä vaikeuttaa myös se, että ei ole olemassa mustelmia, joita osoittaa. Ei ole todistusaineistoa, jonka perusteella voisi todistaa itselleen tai muille tulleensa kaltoinkohdelluksi. On raskas tie lähteä yksin uskomaan omaan totuuteensa, jos kukaan ympärillä ei tue sitä. Kaltoinkohtelijan motiivien vaikutuksesta lapsen oireiden voimakkuuteen ei kuitenkaan ole olemassa tutkimusta, koska kaltoinkohtelijan motiiveja olisi hankala objektiivisesti mitata. Jälleen voidaan myös mainita, että monet narsistiset kaltoinkohtelijat osaavat peitellä motiivejaan, osa heistä ei välttämättä edes tunnista kiusaavansa tahallaan (narsisti projisoi oman sadisminsa näkemällä sen muissa ihmisissä, psykopaatti taas ei koe moraalista ongelmaa sadistisuudessa - voin myöhemmin kirjoitella lisää myös narsisimin ja psykopatian eroista ja päällekkäisyyksistä). Suurimmalle osalle ihmisistä on yhä tabu, että vanhempi voisi haluta kiusata lastaan huvin vuoksi ja tahallaan. Kuvitellaan, että kyllä se paatuneinkin psykopaatti omaa lastaan rakastaa, että lapsen syntymä muuttaa kaiken. Mainitsen kuitenkin myös, että suuri osa kaltoinkohtelevista vanhemmista ei ole narsisteja tai psykopaatteja, eikä heillä ole sadistista motiivia taustallaan. Kaikki kaltoinkohtelu ei siis ole seurausta persoonallisuushäiriötasoisista ongelmista.





Neiti Kettu