Hukkuuko moraali psykologisoinnin alle?

Minkälainen sija moraalilla on nykymaailmassa ja -kulttuurissa? Moraali on aikoinaan nähty yhtenä ihmisen korkeimmista ja tärkeimmistä ominaisuuksista. Suurimmat filosofit pohtivat ihmiselämän merkittäviä moraalisia kysymyksiä, ja tämä oli hyvin arvostettua. Moraalintaju liittyy keskeisesti ihmisen omatuntoon. Omatunto on keskeisin tekijä, joka estää ihmistä vahingoittamasta toista. On olemassa erityisiä tilanteita, joissa omatunnon vaikutus voi tilapäisesti heiketä, esimerkkinä vastapuolen dehumanisointi (esimerkiksi sodassa), käskevä ja valvova auktoriteetti, psykoosi tai valtava raivo. Omatunto voi kuitenkin myös puuttua kokonaan, ja tällöin puhutaan psykopatiasta. Psykopatiaa onkin aiemmin kutsuttu "moraaliseksi sairaudeksi".

Psykologinen ymmärrys on tuonut esille erilaisia syitä ja seuraussuhteita moraalinvastaisten tekojen takaa. On löydetty yhteyksiä kaltoinkohtelukokemusten ja väkivallan kierteen omissa teoissaan jatkamisen väliltä. On löydetty yhteyksiä tilapäisten prosessointia haittaavien tekijöiden (kuten stressi, nälkä, keskittymisvaikeudet) ja aggressiivisen käytöksen väliltä. On löydetty yhteyksiä vääristyneiden ajatusmallien ja uskomusten ("maailma on paha paikka", "ihmiset haluavat vain hyötyä toisistaan") ja normien vastaisten tekojen väliltä. Ajatellaan, että näitä taustatekijöitä ymmärtämällä ja niihin puuttumalla voidaan vaikuttaa itse lopputuloksen muuttumiseen (eli vähentää moraalinvastaisia tekoja). Ajatellaan, että tuomitseminen ja tiukka moraalin esille tuominen saa tekijän puolustuskannalle ja on hyökkäävää tätä kohtaan. Tärkeänä pidetään tekijän omien ajatusten ja motiivien ymmärtämistä ja niiden hyväksymistä siinä valossa, että ne palvelevat hänelle jotakin tarkoitusta. Tarkoituksena olisi opastaa häntä löytämään parempia tapoja saavuttaa sama päämäärä.

Mutta entä sellainen tilanne, jossa ihmisellä ei ole omaatuntoa? Onko tällaisella ihmisellä motivaatiota löytää moraalisesti suotavempia tapoja saavuttaa tavoitteensa? Psykopaattien hoidosta on saatu jonkinasteisia tuloksia sellaisissa tilanteissa, joissa heille on selkeästi esitetty olevan heidän oman etunsa mukaista toimia moraalin mukaisesti (se esimerkiksi estää heitä joutumasta vankilaan). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että psykopaatille olisi kehittynyt omatunto. Hän vain välttää joitain radikaaleja rikollisia toimia, mutta jatkaa niitä, joista ei ole seurauksia (kuten emotionaalinen kaltoinkohtelu tai väkivalta). Osa kuvatuista psykopaateista myös lipsui takaisin vanhoihin tapoihinsa myöhemmin.

Psykopaattien aivoja tutkittaessa on havaittu, että heidän aivonsa eivät opi teosta seuraavaa rangaistusta samalla tavalla kuin ihmisen aivot yleensä. Teosta seuraavan kielteisen kokemuksen oppimisen ajatellaan olevan keskeinen omatunnon kehittymisen kannalta. Luinkin jostakin netin syövereistä, että jonkun mielestä psykopatian syyntakeisuutta pitäisi alentaa, sillä heillä ei ole kykyä kehittää omatuntoa. Tarkoittaako tämä siis sitä, että psykopaateilla ei aivojensa takia ole mahdollisuutta valita itse tekojaan? Nyky-yhteiskunnassa kuitenkin jokainen vähintäänkin ulkokohtaisesti oppii tietämään, että tiettyjä tekoja pidetään väärinä ja joistakin joutuu vankilaan, vaikkei itse teon vääryyttä tunnetasolla kokisikaan tai ymmärtäisi miksi. Psykologisoimalla löytyy tuhansia erilaisia syitä sille miksi joku toimii moraalin vastaisesti. Pitäisikö heille näiden syiden (hankala lapsuus, aiemmat huonot ihmissuhteet, stressaava työpäivä jne.) perusteella antaa vastuunvapautus omista teoistaan?

Monen suusta kuulee lauseen: "kyllä meillä täällä monella on ollut traumaattinen lapsuus, mutta ei meistä kaikista tule narsisteja tai psykopaatteja". Lauseen takana on epäoikeudenmukaisuuden kokemus siitä, että "vaikeilla kokemuksilla" selitetään automaattisesti vaikea-asteisen häiriön syntymistä ja siten samalla ikään kuin oikeutetaan heidän tekonsa. "Sairaus" teki ne, ihminen on syytön. Psykologisoimalla päädytään joskus ajattelemaan jopa, että ihminen on aiempien kokemustensa sätkynukke, joka toistaa käyttäytymistä valitsematta sitä. Sitten heidät yritetään saada ymmärtämään, että heillä on vapaus valita omat tekonsa. Tämän myötä oletetaan, että he valitsevat moraalisesti oikein, kunhan vain kokevat voivansa valita. Entä jos ihminen haluaa valita moraalisesti väärän teon? Onko psykologisoinnin keskellä unohtunut se, että ihminen voi saada myös mielihyvää moraalisesti väärästä teosta (joko sen helppouden kautta, sen tuodessa valtaa itselle tai sadistisesta nautinnosta)? Oletetaanko ihmisten aina haluavan valita moraalisesti oikein, ja että vain oman historiansa sätkynukkena oleminen estää heitä?

Mikä moraalin sija on nykymaailmassa? Onko se psykologisoitu pois? Onko ihmisellä yhä vastuu omista moraalisista valinnoistaan? Onko se tabu, että joku ihminen olisikin kääntynyt ei-moraaliselle polulle siksi, ettei ole jaksanut nähdä vaivaa itsensä kehittämisessä? Saako näin sanoa? Vai pitääkö puhua siitä, miten ihmiset ovat vain tahdottomia ajautujia kohtaloissaan, joilla ei olisi ollut mahdollisuuttakaan estää kehittymistään narsistiseksi? Onko se epäempaattista sanoa, että hän ei ole nähnyt yhtä paljon vaivaa kuin joku toinen samantyyppisestä historiasta ponnistanut ei-narsistinen henkilö? Eihän sitä voi mitenkään mitata, sillä jokaisen kokemus on täysin yksilöllinen. Tietenkään menneellä ei ole väliä, jos ihmisellä on tällä hetkellä motivaatio muuttua, mutta onko, jos ei-moraalinen tie on helpompi? Eihän omien traumojensa kohtaaminen mitään helppoa ole. Uskon, että jokainen tekee elämänsä aikana pieniä valintoja, joilla on suurempi merkitys kuin uskoisimmekaan. Pienissä asioissa ihminen voi valita valehteleeko vai ei, huijaako vai ei, varastaako vai ei, käyttääkö toista hyväkseen vai ei, valitseeko sen helpomman tien vai ei, ja mitä enemmän näitä pieniä valintoja tekee, sitä enemmän siihen tottuu ja siitä tulee oma tapa toimia.




Neiti Kettu

Kommentit