Pahan imaiseminen itseensä (ja miksi läheisriippuvuus ei ole narsismia!)

Mitä pidempään olet ollut narsistin vaikutuksen alaisena, sitä todennäköisempää on, että alat luonnostaan imaisemaan pahuutta ympäriltä itseesi. Tällä tavalla voit ikään kuin "puhdistaa" ympäristösi, eikä sinun tarvitse käsitellä sitä totuutta, että oikeasti tämä ympäristö vahingoittaa sinua. Narsisti ei halua omaan minäkuvaansa säröjä, joten hänen kanssaan pystyy tulemaan toimeen ainoastaan oppimalla imaisemaan myös hänenkin pahuutensa itseensä kuin pesusieni. Tästä seuraa, että kannat niskassasi jatkuvaa syyllisyyden ja häpeän taakkaa, mutta olet samalla pelastanut narsistin tämän taakan kantamiselta. Pelastajan rooli voi olla yllättävän miellyttävää ottaa, eikä tästä roolista mielellään luovu. Siitä luopuminen taas tarkoittaisi asioiden oikeaa kohtaamista ja käsittelyä.

Yllä oleva kuvaus on varsin abstrakti, mitä tämä kaikki sitten käytännössä tarkoittaa? Pahan imaiseminen itseensä näkyy loputtomana itsekriittisyytenä, epärealistisena itsensä syyttelemisenä, "ei kukaan ole täydellinen" -asenteena, jolla hyväksytään narsistiset ihmiset "sellaisina kuin he ovat", samaistumisena narsistiin ("taidan itse olla narsisti") tai loputtomana miettimisenä, mitä itse voisi tehdä toisin. Samalla kun hyväksyt narsistisen ihmisen "sellaisena kuin hän on, vikoineen kaikkineen", puhdistat narsistia pahuudesta ja otat sen omille niskoillesi kannettavaksi. Et vaadi häneltä parempaa käyttäytymistä tai rajojesi kunnioittamista (tai lähde, jos hän ei tätä pysty toteuttamaan), vaan ymmärrät hänen olevan "rikkinäinen ihminen" ja hyväksyt hänet sellaisena. Koet, että hän jäisi yksin, jos et jäisi hänen rinnalleen. Käytännössä peilaat häneen itseäsi, sillä itse pelkäät jääväsi yksin, koska koet olevasi niin paha ja rikkinäinen. Jäämällä hänen vierelleen todistat itsellesi, että joku voi jäädä rikkinäisenkin/pahan ihmisen vierelle, ja näin sinäkin rikkinäisenä ihmisenä voit saada jonkun vierellesi. Ajattelet, että olet itsekin narsistinen, etkä siksi voi kritisoida häntä.

Mutta mietipä hetki, vertaatko tosiaan keskenään sinun tapaasi vetäytyä kuoreesi fantasiamaailmaasi (jossa olet ihana ja rakastettava) tai satunnaista suuttumistasi rajojesi venyessä äärirajoilleen siihen, että hänen on välttämätöntä tehdä kaikesta aina häneen liittyvä asia, ja ettei hän samalla välitä sinun tunteistasi tippaakaan? En väitä, etteikö sinullakin voisi olla joitakin narsistisia ominaisuuksia (niitä kun kaikilla meillä on jossain määrin). Se mitä et välttämättä tajua on, että hän ei välttämättä ole yhtään niin kiinni haavoittuvuuksissaan tai tahattomasti saa hankaluuksia aikaiseksi kuin mitä itse olet. Hän voi tehdä tekonsa siksi, että on oppinut muiden satuttamisen olevan hyvä ja hyödyllinen juttu hänen tavoitteidensa saavuttamisen kannalta. Hän ei välttämättä ole ollenkaan niin kuin sinä, vaikka sinä yritätkin pelastaa häntä niin kuin toivoisit itse tulevasi pelastetuksi. Samalla kuitenkin vapautat hänet vastuusta omista teoistaan. Ajattelet hoivaavasi häntä ja auttavasi häntä, mutta tulet hyväksikäytetyksi ja mahdollistat hänen narsistisen käyttäytymisensä jatkumisen.

Mahdollistaminen on keskeinen sana läheisriippuvuuteen liittyen. Tämä termi ei ole virallinen, joten siitä on olemassa erilaisia näkemyksiä. Minua harmittaa, että "covert"-narsistista käyttäytymistä kuvataan joissain yhteyksissä läheisriippuvuudeksi. Läheisriippuvuus ei ole narsismia, mutta narsismin taustalla on läheisriippuvuus (jos näin haluaa ajatella). Mitä tämä sitten tarkoittaa? Tämä tarkoittaa, että samasta traumasta lähtee erilaisia kehityspolkuja, mainittakoon niistä nyt narsistinen, epävakaa ja läheisriippuvainen. Jokainen näistä tarvitsee toista ihmistä ollakseen kokonainen, tästä ajatus läheisriippuvuudesta narsismin takana. Läheisriippuvainen ei kuitenkaan ole narsisti (hän voi olla oppinut narsistin kanssa joitakin narsistisia toimintamalleja, mutta tämä on eri asia). Mikä läheisriippuvaisen erottaa narsistista? Se, että hän imee pahuuden itseensä. Narsisti yrittää väkisin pitää yllä hienoa minäkuvaa, läheisriippuvainen taas yrittää "kehittää" itseään koko ajan. Läheisriippuvainen on siis ns. patologinen pelastaja, joka luopuu omista tarpeistaan ja rajoistaan. Marttyyrius ja omaan uhriuteensa vetoaminen taas ovat "covert"-narsismin käyttäytymismuotoja. Läheisriippuvainen ei ottaisi itselleen marttyyrin kruunua, koska hän ei koe ansaitsevansa sitä. Marttyyrius on pohjimmiltaan oman hienon minäkuvan ylläpitämistä ("katsokaa kuinka minä uhraudun, olen hieno ihminen"). Läheisriippuvainen sen sijaan saa sisäistä tyydytystä siitä, että hän hiljaa imee pahuuden itseensä ja kantaa kaikkien muiden taakat. Hän ei tarvitse ulkoista kiitosta siitä (narsisti sen sijaan tarvitsee). Läheisriippuvainen saa sisäisen kiitoksen siitä, että narsistia pelastaessaan hän samalla ikään kuin pelastaa itseään. Läheisriippuvaisen voimat voivat kuitenkin jossain vaiheessa loppua, kun hän on venyttänyt rajojaan äärimmilleen. Tällöin hän voi hetkellisesti suuttua ja räjähtää, mutta kokee tästä myöhemmin valtavaa syyllisyyttä ja pitää itseään narsistina tämän vuoksi. On täysin ymmärrettävää, että narsistin kanssa elävä läheisriippuvainen muuttuu ajan myötä kitkeräksi ja katkeraksi, mutta tämä ei ole narsismia, vaan luonnollinen reaktio jatkuvaan kaltoinkohdelluksi tulemiseen.

Koen tärkeäksi erottaa läheisriippuvuuden "covert"-narsismista sen vuoksi, että läheisriippuvaisen on hyvin tärkeää ymmärtää, että hän ei ole samanlainen kuin narsisti. Näin ajattelemalla hän välttää todellisen asioiden käsittelyn (mikä tarkoittaisi sitä, että hänen täytyisi ottaa vastuu itsestään lähtemällä ja kieltäytymällä huonosta kohtelusta, ei pelastamalla ja ymmärtämällä väärintekijää). Läheisriippuvuuden tulkitseminen narsistiseksi asettaa sille myös voimakkaan negatiivisen leiman ja luo virheellisen mielikuvan tästä ilmiöstä. Moni narsistisesta hyväksikäytöstä toipuva ei välttämättä halua huomata ja käsitellä omia läheisriippuvaisia piirteitään, jos ne leimataan samaan kategoriaan suurta tarkoituksellistakin vahinkoa aiheuttaneen narsistin kanssa. On ihan oikein, että toipuja kokee, ettei hän ole samanlainen. Tämä tarkoittaa, että toipujan omat rajat alkavat vahvistua, eikä hän enää halua sulautua narsistiin. Sillä läheisriippuvainen ei ole narsisti, mutta häntä on pitkään painostettu uskomaan niin. Kolmas tärkeä seikka on se, että "covert"-narsistin elämässään omaavan ei kannata erehtyä luulemaan tätä läheisriippuvaiseksi. Narsistin ajatusmaailma on kuitenkin varsin erilainen.




Neiti Kettu

Kommentit