Narsistisen suhteen jälkeen: Miten selvitä flashbackeistä

Kirjoittelin viime kerralla turvareaktioista ja niiden tunnistamisesta (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Tunnista turvareaktiosi). Flashback on tilanne, jossa nämä turvareaktiot aktivoituvat. Flashbackin herättää yleensä jokin vihje tilanteessa, mistä seuraa se, että koet olevasi ikään kuin uudelleen traumatisoivassa tilanteessa. Koet olevasi jälleen avuton, häpäisty, kyvytön, uhattu, vaarassa tai muulla vastaavalla tavalla koet täsmälleen samat tunteet kuin alkuperäisessä traumassasi. Turvareaktiot aktivoituvat automaattisesti ja yrittävät saada sinut turvaan. Flashbackin laukaiseva vihje voi selkeä (esimerkiksi tapaat narsistin ja hän alkaa haukkua sinua, näet narsistin kuvan jossain, joku käyttäytyy aivan samalla tavalla kuin narsisti, jota kuta muuta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja niin edelleen), tai se voi olla hienovarainen ja vaikeasti tunnistettava (esimerkiksi yksi muistuttava sana jonkun puheessa, lause- tai puhetyyli, tietty väri tai esine, jokin ääni tai melodia, tuoksu, hienovarainen kokemus yksinäisyydestä tai vaikka ihan vain väsymystilasta seuraava levottomuuden tunne).

On todennäköistä, että narsistisen suhteen jälkeen kohtaat jonkintasoisia flashbackejä. Voit yhtäkkiä kokea suurta tarvetta puolustautua jotakin vääryyttää kohtaan, tai voit yhtäkkiä kokea tarvetta hautautua maan alle ja kadota. Voit myös kokea, että voima kaikkoaa lihaksistasi ja jäät vain paikoillesi, tai voit kokea ylivirittymistä ja loputonta levottomuutta tai joskus jopa kauhua. Reagointitapoja on lukuisia, mutta yleensä yhtäkkiset ja suuret toiminnan kaappaavat reaktiot liittyvät flashbackeihin. Haluan pitää tämän kirjoituksen tarkoituksella erillään traumaperäisen stressihäiriön diagnostisista kriteereistä, sillä flashbackejä voi ilmetä myös lievempinä tai ilman muuta oireistoa. Tämän kirjoituksen tarkoitus on siis käsitellä kaikentasoisia flashbackejä.

Ensimmäinen askel flashbackeistä selviämisessä on opetella tunnistamaan, mitkä tunteet ja reaktiot itsessäsi tarkoittavat, että olet kokemassa flashbackia. Turvareaktioiden tunnistaminen on yksi osa tätä, huomatessasi reagoivasi jollakin turvareaktiolla, pyri pysähtymään ja tarkastelemaan tilannetta. On tilanteita, joissa turvareaktioilla reagoiminen on järkevää, sillä kyseinen tilanne viestii todellisesta vaarasta. Turvareaktiot ovat kuitenkin myös yleinen merkki flashbackistä. Tunnistamisen kannalta on myös tärkeää opetella tuntemaan oma traumasi. Tämä ei tapahdu hetkessä, joten voit antaa itsellesi aikaa. Pikku hiljaa on kuitenkin mahdollista oppia tuntemaan, mitkä tunteet ovat keskeisiä sinun traumassasi. Flashbackit ovat tyypillisesti sitä, että nämä keskeiset tunteet ikään kuin kaappaavat tietoisuutesi ja toimintakykysi. Joitakin esimerkkejä keskeisistä tunteista voivat olla: häpeä, syyllisyys, suru, inho, pelko, kauhu, ahdistus, viha, levottomuus, avuttomuus, yksinäisyys tai tunnottomuus. Näiden tuttujen keskeisten tunteiden noustessa sekunnissa valtaviin mittasuhteisiin voit jo oppia tunnistamaan, että kyse on flashbackista. Sano tällöin itsellesi, että olet kokemassa flashbackia. Pysähdy. Mieti, pystytkö tunnistamaan mikä vihje laukaisi flashbackin. Kun opit tunnistamaan tyypillisimmät flashbackejä laukaisevat vihjeet, osaat jo aikaisemmin pysähtyä ja huomata kokevasi flashbackia.

Toinen askel on ymmärtää, että flashbackit ovat olennaisia ja kertovat sinulle tärkeistä haavoistasi. Flashbackit kertovat siitä, että sinussa on puolia, jotka olet sulkenut pois tietoisuudestasi,unohtanut tai torjunut väkisin. Flashbackit ovat yleensä hetkiä, jolloin on mahdollista löytää ja käsitellä uudelleen piiloon painuneita traumamuistoja. Traumamuistoille on tyypillistä, että osa niistä ei ole palautettavissa mieleen asiasta puhuessa tai elämäntarinaa hahmoteltaessa. Sen sijaan ne palautuvat mieleen silloin, kun jokin vihje tilanteessa muistuttaa niistä. Näin ollen flashbackit ovat itseasiassa näitä piiloon painuneita muistoja tulossa esille. Monesti ne kertovat tarpeistasi ja tunteistasi, joita et ole halunnut käsitellä ja joita olet mahdollisesti hävennyt. Hankalaa tässä on kuitenkin se, että flashbackia kokiessasi koet myös täsmälleen samat tunteet kuin trauman aikana, jolloin koet uudelleen sen häpeän (tai muun, esimerkiksi pelon) mikä tarpeisiisi ja tunteisiisi liittyy, ja koet suurta taipumusta ja tarvetta jälleen piilottaa ja sulkea ne pois tietoisuudestasi. Joudut tekemään hieman töitä sen eteen, että uskallat kohdata nämä tunteesi ja tarpeesi. Niissä ei kuitenkaan ole mitään väärää, vaan päinvastoin, sinulla on oikeus niihin. Ne olivat hyvin oikeutettuja siinä alkuperäisessä tilanteessa, jossa ne koit. Flashbackit ovat lahja siinä mielessä, että niiden avulla sinun on mahdollista suojella ja tarjota turvaa sisäiselle lapsellesi, koska ne auttavat sinua tietämään mitä tarvitset.

Kolmas askel on opetella rauhoittumiskeinoja, joiden avulla voit päästä yli pahimmista kuohuista. Flashbackin aikana koetut tunteet eivät kuvaa nykyistä hetkeä, ja oikeasti olet tällä hetkellä aivan turvassa. Sinulla on tällä hetkellä enemmän mahdollisuuksia ja taitoja, kuin sinulla oli trauman hetkellä. Flashback kestää vain oman aikansa, se menee jossain vaiheessa oli, etkä sinä tuhoudu siihen. Sano nämä lauseet itsellesi. On kuitenkin tärkeää erotella, että joissakin tilanteissa voit olla aivan oikeasti vaarassa, ja tämän vuoksi onkin tärkeää, että luotat myös intuitioosi (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Luota intuitioosi). Voit kuitenkin suojella itseäsi vaarallisilta tilanteilta myös rauhallisemmin, ilman massiivista turvareaktiota. Useinmiten kohtelias kieltäytyminen ja rauhallinen vetäytyminen tai rauhallinen ja jämäkkä rajojensa selventäminen on turvallisempi vaihtoehto kuin aggressiivinen hyökkääminen, ahdistunut pakeneminen tai passiivinen alistuminen. Yksinkertaisimpia rauhoittumiskeinoja on esimerkiksi hengitykseen keskittyminen ja sen rauhoittaminen. Omaan itseensä yhteyden löytämisen yhteydessä kirjoittelin myös tietoisen läsnäolon harjoituksista (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Löydä yhteys omaan itseesi), joita voit myös soveltaa sekä flashback-tilanteisiin, että harjoitella niiden avulla selviytymistä flashbackeistä jo etukäteen. Tietoisuusharjoitusten säännöllinen tekeminen auttaa niinkin, että voit niiden avulla saada ikään kuin paremman valmiuden rauhoittua itse flashback-tilanteessa. Voit myös antaa itsellesi luvan käpertyä rauhassa mukavaan paikkaan ja tehdä jotakin sinulle mukavaa asiaa, jotta pahin kuohu menisi ohi.

Neljäs askel on olla itse itsellesi se, joka tukee ja rakastaa sinua. Älä kritisoi ja hauku itseäsi, sillä se kritisoiva ääni ei lopulta ole sinun omasi. Se on hyvin suurella todennäköisyydellä narsistin ääni, joka haukkuu sinua sinun tarpeistasi ja tunteistasi. Löydä oma äänesi, mitä ihan todella itse haluat sanoa itsellesi. Joskus on helpompi tarkastella asiaa ensin hieman ulkopuolelta. Kuvittele joku muu tai joku läheisesi samaan tilanteeseen kuin jossa olet trauman aikana ollut. Mitä haluaisit hänelle sanoa? Kriittinen ääni voi olla tälläkin tavalla vielä hyvin voimakas, ja voit epäröidä, pitäisikö sinun olla lempeä vai kuitenkin potkia häntä persuksille heikkoudestaan. Jos kriittinen ääni on edelleen vahva, sano sille ei. Sano, ettet hyväksy tälläistä kohtelua, et edes itseltäsi. Sano, ettet ansaitse sitä. Sano, vaikket vielä ihan täysin sitä uskoisikaan. Sinä ansaitset myös hyviä ihmissuhteita elämääsi, sellaisia ihmisiä, jotka tukevat ja rakastavat sinua, ja joihin voit tukeutua. Flashbackejä helpottaa myös se, että valitset ympärillesi luotettavia ihmisiä, ja uskallat tukeutua heihin tarvittaessa. Toisiin on vaikea tukeutua, jos et osaa erottaa kehen voit luottaa ja kehen et. Siksi onkin hyvä syvällisesti tarkastella omia tuntemuksiaan ja intuitiotaan ja löytää ne ihmiset, jotka ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä.

Viides askel on yhdistää flashback-kokemuksesi omaan elämäntarinaasi. Mitä enemmän onnistut yhdistämään flashbackien aikana kokemiasi tunteita järkevällä ja yhdenmukaisella tavalla elämäntarinaasi, sitä vähemmän alat kokea flashbackejä ja sitä vähemmän ne kaappaavat toimintakykyäsi. Yritä löytää se viesti, jota flashbackit yrittävät sinulle sanoa. Mitä kadonneita tuntemuksia tai muistoja ne yrittävät sinulle viestiä? Ne ovat osa sinua ja sinun elämäntarinaasi. Voit ehkä joutua muuttamaan käsitystä itsestäsi ja elämästäsi suurestikin, riippuen siitä, kuinka paljon olet aiemmin kieltänyt omaa kokemusmaailmaasi. Mitä yhtenäisempi elämäntarinasi on, sitä tasapainoisempi myös olosi on.


Neiti Kettu

Kommentit