Narsistisen suhteen jälkeen: Tunnista turvareaktiosi
Yksi vaihe itsensä tarkastelussa on omien automaattisten turvareaktioidensa tunnistaminen. Niiden tunnistaminen auttaa sinua ymmärtämään ympärilläsi tapahtuvia tilanteita sekä sitä, miksi reagoit ja käyttäydyt niissä tietyllä tavalla.
Yleisesti puhutuimmat turvareaktiot ovat taisteleminen ja pakeneminen. Tämän lisäksi kohtalaisen usein puhutaan myös jähmettymisestä ja ystävystymisestä/miellyttämisestä. Käsittelen tässä kirjoituksessa näitä neljää, ja pohjaan osittain kirjaan Complex CPTSD - From surviving to thriving (Pete Walker). Jokin tai jotkin näistä turvareaktioista aktivoituvat silloin, kun koet olevasi uhattuna. Ne ovat automaattisia, ja niiden joustavuuden aste riippuu lapsuutesi turvallisuuden tasosta. Toisin sanoen, lapsuuden turvattomuus ja/tai trauma aiheuttavat niiden muodostumista jähmeiksi niin, ettet pysty vaihtelemaan niiden välillä tilanteesta riippuen, sen sijaan ne valtaavat käyttäytymisesi. Pete Walker esittää kirjassaan, että lapsuuden trauman seurauksena jopa ihmisen persoonallisuus muodostuu näiden reaktioiden ympärille, tästä siis puhutaan kun puhutaan kompleksista traumasta. Selviytyjien yhteisössä sanaa CPTSD käytetään myös hieman löyhemmin, ja myös aikuisuudessa narsistisen hyväksikäytön trauman kokeneet voivat tunnistaa itsessään samankaltaisia oireita. Mielestäni on relevanttia, että narsistisen hyväksikäytön aiheuttamasta traumasta seuraa samankaltaisia oireita, ja siksi aihetta voi soveltaa. Virallisesti kompleksi trauma kuitenkin tarkoittaa yleensä lapsuudessa koettua toistunutta traumaa, joka on vaikuttanut persoonallisuuteen, jolloin aikuisselviytyjien CPTSD on hieman eri asia. Toisaalta aikuisselviytyjillä voi olla taustallaan myös lapsuuden turvattomuutta (ja todennäköisesti onkin), jolloin tämä aikuisuudessa koettu trauma voi laukaista lapsuuden vanhoja teemoja.
Turvareaktioiden tarkoitus on suojella sinua ja saada sinut selviytymään uhasta, mutta saman reaktion jähmeä käyttäminen kaikissa ympäristöissä voi alkaa toimia itseään vastaan. On todennäköistä, että suosit mieluiten jotakin tai tiettyä yhdistelmää näistä reaktioista. Se tarkoittaa, että reagoit yleensä automaattisesti uhkaan tietyllä tavalla. Ihanteellisin vaihtoehto on se, että osaat käyttää jokaista reagointimallia kohtuudella ja sopivissa tilanteissa. Jokaista niistä nimittäin tarvitaan. Taistelureaktiolla voit suojella itseäsi ja rajojasi; pakenemisreaktion avulla osaat kääntää keskittymisesi muuhun silloin, kun jatkamisesta seuraisi vaaran ja vahingon lisääntymistä; jähmettymisreaktion avulla osaat luovuttaa silloin, kun vastaan laittamisesta seuraisi vain haittaa sinulle; ystävystymisreaktion avulla osaat kuunnella muita ja tehdä yhteistyötä silloin, kun sen avulla on mahdollista selviytyä parhaiten.
Lapsuudessaan traumatisoituneilla turvareaktiot aktivoituvat helpommin ihmissuhteissa, sillä he ovat lapsuudessaan oppineet kiintymyssuhteiden olevan turvattomia tai jopa vaarallisia. Turvareaktioiden avulla he pyrkivät suojautumaan ihmissuhteiden turvattomuudelta, ja tällä tavalla valitusta turvareaktiosta muodostuu persoonallisuutta yleisemminkin kuvaava tekijä. Taistelureaktion avulla voi suojautua turvattomuudelta esimerkiksi pitämällä muut ihmiset turvallisen matkan päässä aggressiivisella ja kontrolloivalla vaativuudella; pakenemisreaktion avulla voi suojautua suuntaamalla keskittymisensä kaikkeen muuhun kuin ihmissuhteeseen (esimerkiksi työhön, harrastuksiin, siivoamiseen, televisioon, kännykkään) ja pitämällä itsensä kiireisenä; jähmettymisreaktion avulla voi pitää itsensä turvassa esimerkiksi olemalla tekemättä mitään mistä olisi seurauksia, eristäytymällä kotiinsa tai uppoutumalla mielikuvitusmaailmaan; ystävystymisreaktion avulla voi suojautua auttavan ja muille antavan pelastaja-roolin taakse, jolloin oma sisin ei asetu haavoittuvaiseksi. Voi kuitenkin olla, että myös pelkkä lapsuuden turvattomuus voi lievemmässä mittapuussa saada suojautumaan jonkin turvareaktion avulla, jolloin niiden tarkastelu on muillekin olennaista. Toiseksi, tällöin aikuisiässä koettu narsistisen hyväksikäytön trauma voi tilapäisesti saada myös aikuisselviytyjän turvareaktiot voimistumaan hämmentäviin mittasuhteisiin.
Taistelureaktio ts. narsistinen defenssi
Taistelureaktion tarkoituksena on puolustautua koettua uhkaa vastaan. Terve taistelureaktio on omien rajojen ja tarpeiden selkeää ilmaisua, sitä, että sanoo mitä hyväksyy ja mitä ei hyväksy. Ylimitoitettu taistelureaktio sen sijaan on aggressiivista junttaamista: "mikset tajua, sinun pitää tajuta!" tai "sinun pitää ajatella niin kuin minä ajattelen!". Jatkuvasti ylimitoitettua taistelureaktiota käyttävät pyrkivät jo varmuuden vuoksi alistamaan ja manipuloimaan muita, ja kokevat sen olevan välttämätöntä, hyödyllinen keino tai heidän oikeutensa. Näin ollen he eivät välttämättä koe ollenkaan häpeää aggressiivisesta käyttäytymisestään, mikä taas voi muista ihmisistä vaikuttaa todella röyhkeältä. Tärkeää on huomioida, että taistelureaktio voi myös olla toissijaisena turvareaktiona, tai sen voimakkuus voi olla lievempää. Näin ollen taistelureaktio turvareaktiona ei automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi narsisti. Käsitteellisesti ei voida sanoa, että taistelureaktio ja narsismi olisivat sama asia, mutta arkielämässä taistelureaktion voimakkuuden (ja ns. sokeuden) astetta voidaan ajatella myös ikään kuin narsismin janana.
Pakenemisreaktio ts. pakko-oireinen defenssi
Pakenemisreaktion tarkoitus on saada sinut pois ja/tai suunnata keskittymisesi muuhun silloin, kun et esimerkiksi pysty puolustautumaan taistelemalla, tai tilanteesta on kannattavinta vain lähteä pois. Pakeneminen ei ole pelkästään suoranaista fyysistä pois lähtemistä tilanteista, vaan se voi olla itsensä kiireisenä pitämistä, johonkin tekemiseen keskittymistä, pakonomaista asioista huolehtimista ja murehtimista tai vaikka jatkuvaa takinkulman näpräämistä ahdistavassa tilanteessa. Pakenemisreaktiota ylimitoitetusti käyttävät pyrkivätkin kielteisistä tunteistaan eroon keskittymällä kaikkeen muuhun, kuin siihen asiaan, joka nämä pelot ja tunteet aiheutti. He voivat suoriutua loistavasti työstään ja olla tämän lisäksi mukana useassa vapaaehtoistoiminnassa, mutta samalla he välttävät omien tunteidensa tuntemisen. He voivat hakea turvaa myös täydellisyyteen pyrkimisestä kokien, että jos he suorittavat täydellisesti, tällöin he voivat tulla hyväksytyksi ja ovat turvassa. Pakenemisreaktion ydin on tekeminen, tekeminen, tekemisen suunnitteleminen ja tekeminen. Pakenemisreaktioon turvautuva ei pysty pysähtymään, sillä vähintääkin hänen ajatuksensa suunnittelevat tai murehtivat jotakin koko ajan.
Vakavan ylimitoitetusti käytetty pakenemisreaktio voi olla yhteydessä ahdistuneisuuteen, paniikkihäiriöön, työholismiin ja erilaisiin aineellisiin tai aineettomiin riippuvuuksiin. Pete Walker esittää myös, että moni traumaattisesti pakenemisreaktiota käyttävä voi tulla väärin tulkituksi ja diagnosoiduksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön tai ADHD:n omaavaksi.
Jähmettymisreaktio ts. dissosiatiivinen defenssi
Joskus tilanne on sellainen, jossa ei ole mahdollista puolustautua taistelemalla, mutta siitä ei myöskään ole mahdollisuutta päästä pois pakenemalla. Jähmettymisreaktion tarkoitus on tällöin saada sinut selviytymään tilanteesta mahdollisimman vähin vammoin. Lapsena koetut traumat ovat usein tällaisia, sillä lapsen kyvyt selviytyä ilman aikuista ovat heikommat. Jos koet, ettei sinulla ole mahdollisuutta tehdä mitään, mikään mitä teet ei vaikuta mihinkään (tähän riittää myös kokemus, tilanteen faktoilla ei sinänsä ole merkitystä), aktivoituu jähmenttymisreaktio. Jähmettymisreaktion tarkoituksena on vähentää kärsimystäsi tilanteessa, jonka joudut väistämättä käymään läpi. Jähmenttymisreaktion avulla irrottaudut aisteistasi, kehostasi ja mielestäsi hieman kauemmas. Et tunne kipua (fyysistä tai psyykkistä) yhtä kovaa, ja lamaantumiseen liittyvät mielihyvähormonit helpottavat oloasi. Jähmettymisreaktion tarkoituksena on saada sinut selviytymään yksittäisestä tilanteesta, mutta jos nämä tilanteet ovat toistuneet elämässäsi, reaktio voi jäädä helposti aktivoituvaksi. Ylimitoitetusta jähmenttymisreaktiosta seuraa se, ettet ole kosketuksissa omaan itseesi. Et osaa tunnistaa kehosi tuntemuksia, et välttämättä tunnista olevasi sairas kuin vasta hyvin myöhään, et välttämättä tunne kipua kovin herkästi tai osaat irrottautua siitä tehokkaasti. Toisaalta et myöskään osaa tunnistaa, miltä sinusta tuntuu, muistosi voivat sumentua, vääristyä tai kadota kokonaan, käyttäydyt itsellesi haitallisella tavalla, koska et osaa tunnistaa sitä haitalliseksi. Moni ylimitoitetusti jähmettymisreaktiota käyttävä on jopa täysin tiedostamaton siitä, että hän on koskaan edes kokenut mitään traumaattista, hän minimoi sanoen kaiken olleen "normaalia".
Arjen tilanteissa ylimitoitettu jähmettymisreaktio näkyy tarpeena hakea mielihyvää fantasiasta tai todellisuuspaosta, kuten nukkumisesta, unelmoinnista, tv:stä, internetistä, internet-ihmissuhteista, peleistä ja niin edelleen. Samalla se näkyy passiivisuutena, siten että ei koe olevansa kykenevä ihmisenä. Jähmettymisreaktiota ylimitoitetusti käyttävä voi alisuoriutua, vaikka hänen kykynsä yltäisivät parempaan, tai hän voi olla hiljaa ja ottaa vastaan mitä vain puolustautumatta, sillä ei koe pystyvänsä vaikuttamaan mihinkään. Se voi näkyä myös pelkona muita ihmisiä kohtaan, sillä omista tuntemuksistaan erillään oleva ei osaa erottaa kuka on vaarallinen ja kuka turvallinen ihminen.
Vakavan ylimitoitettu jähmettymisreaktio voi olla yhteydessä dissosiatiivisiin tiloihin tai häiriöihin, eristäytymiseen, sosiaalisiin pelkoihin, skitsofreniaan tai ADD:hen.
Ystävystymisreaktio ts. läheisriippuvainen defenssi
Taisteleminen, pakeneminen ja jähmettyminen liittyvät perinteiseen teoriaan, mutta viime aikoina on alettu puhua myös ystävystymisreaktiosta. On havaittu, että ihmiset eivät aina pyri taistelemaan tai pakenemaan, vaan he voivat kokea pystyvänsä vaikuttamaan tilanteeseen myös miellyttämällä yhteisöä tai uhkaavaa henkilöä, luomalla yhteistyösuhteita selvitäkseen asioista yhdessä muiden kanssa tai auttamalla ja hoivaamalla muita tarvitsevia. Ystävystymisreaktio onkin terve silloin, kun tilanteesta on parhain selvitä tekemällä yhteistyötä muiden kanssa ja vastavuoroisesti toinen toistaan auttaen. Ylimitoitetuksi ystävystymysreaktio muuttuu silloin, kun sitä alkaa soveltamaan myös yksipuolisiin tilanteisiin, joissa ei saa vastavuoroista apua takaisin. Ylimitoitetussa ystävystymisreaktiossa korostuu myös jatkuva tarve miellyttää muita ihmisiä, jottei joutuisi kokemaan uhkaa heidän taholtaan. Miellyttämisen tarve toimii siis varmuuden vuoksi olevana suojautumisena. Ylimitoitetusti ystävystymisreaktiota käyttävät kokevat olevansa turvassa silloin, kun he ajattelevat ja tuntevat samoin kuin toinen ihminen, tai toisen ihmisen haluamalla tavalla. He ajattelevat, että ainut tapa muodostaa ihmissuhde on luopua omasta itsestään. He voivat kokea välttämätöntä tarvetta viihdyttää, palvella, auttaa tai hoivata muita. Jos he eivät onnistu tässä, se on uhka turvallisuudelle, ja ylimitoitetusti ystävystymisreaktiota käyttävä pyrkiikin mahdollisimman paljon estämään oman "aidon" ja tarvitsevan minän esille tulemisen.
Traumaattisesti ystävystymisreaktiota käyttävälle omien tarpeiden esille tuominen on Pete Walkerin mukaan erityisen vaikeaa siksi, että se on trauman laukaisija ja laukaisee flashbackin, mikä taas voi aiheuttaa jähmettymisreaktion (irtaantuminen omista tunteista ja muistoista), eivätkä he enää osaa sanoa tai tehdä mitään. Traumaattisesti ystävystymisreaktiota käyttävä voi myös pyrkiä kaikin keinoin eroon jähmenttymisreaktiosta ja jähmettyneestä tilasta, jolloin hän yhä voimakkaammin pyrkii miellyttämään ja olemaan ilmaisematta omia tarpeitaan, ettei ajautuisi takaisin jähmettymisreaktioon.
Turvareaktiot ovat yleensä niin automaattisia, ettei niitä tule ajatelleeksi, ellei niihin erityisesti kiinnitä huomiota. Olet voinut olla tottunut käyttäytymään tietyllä tavalla, muttet ole kummemmin ajatellut miksi. Turvareaktioita tarkastelemalla osaat paremmin ymmärtää mistä käyttäytymisesi tai reaktiosi kumpuavat ja mikä tarkoitus niillä on. Olet voinut ajatella, että olet empaattinen ja epäitsekäs ihminen, mutta todelisuudessa et ole uskaltanut olla kokonainen oma itsesi. Toisaalta taas olet voinut ajatella, että olet aktiivinen ja aikaansaava, mutta todellisuudessa onnistutkin kalenterisi täyttämällä välttelemään omia tuntemuksiasi ja tarvettasi päästä lähelle jota kuta luotettavaa ihmistä. Turvareaktiot eivät ole pahasta, niiden tarkoitushan on suojella sinua ja auttaa sinua selviytymään vaikeista asioista. Voit suhtautua niihin siis lempeydellä ja ymmärryksellä. Tarkastele, onko jokin osa niistä ylimitoitettua ja toimimatonta nykyisessä elinympäristössäsi.
Pete Walkerin kotisivuilta löytyy hänen kirjoittamiaan artikkeleita aiheesta, joita olen myös tässä kirjoituksessa käyttänyt lähteenä. Suosittelen käymistä siellä, jos aihe jäi kiinnostamaan.
Neiti Kettu
Yleisesti puhutuimmat turvareaktiot ovat taisteleminen ja pakeneminen. Tämän lisäksi kohtalaisen usein puhutaan myös jähmettymisestä ja ystävystymisestä/miellyttämisestä. Käsittelen tässä kirjoituksessa näitä neljää, ja pohjaan osittain kirjaan Complex CPTSD - From surviving to thriving (Pete Walker). Jokin tai jotkin näistä turvareaktioista aktivoituvat silloin, kun koet olevasi uhattuna. Ne ovat automaattisia, ja niiden joustavuuden aste riippuu lapsuutesi turvallisuuden tasosta. Toisin sanoen, lapsuuden turvattomuus ja/tai trauma aiheuttavat niiden muodostumista jähmeiksi niin, ettet pysty vaihtelemaan niiden välillä tilanteesta riippuen, sen sijaan ne valtaavat käyttäytymisesi. Pete Walker esittää kirjassaan, että lapsuuden trauman seurauksena jopa ihmisen persoonallisuus muodostuu näiden reaktioiden ympärille, tästä siis puhutaan kun puhutaan kompleksista traumasta. Selviytyjien yhteisössä sanaa CPTSD käytetään myös hieman löyhemmin, ja myös aikuisuudessa narsistisen hyväksikäytön trauman kokeneet voivat tunnistaa itsessään samankaltaisia oireita. Mielestäni on relevanttia, että narsistisen hyväksikäytön aiheuttamasta traumasta seuraa samankaltaisia oireita, ja siksi aihetta voi soveltaa. Virallisesti kompleksi trauma kuitenkin tarkoittaa yleensä lapsuudessa koettua toistunutta traumaa, joka on vaikuttanut persoonallisuuteen, jolloin aikuisselviytyjien CPTSD on hieman eri asia. Toisaalta aikuisselviytyjillä voi olla taustallaan myös lapsuuden turvattomuutta (ja todennäköisesti onkin), jolloin tämä aikuisuudessa koettu trauma voi laukaista lapsuuden vanhoja teemoja.
Turvareaktioiden tarkoitus on suojella sinua ja saada sinut selviytymään uhasta, mutta saman reaktion jähmeä käyttäminen kaikissa ympäristöissä voi alkaa toimia itseään vastaan. On todennäköistä, että suosit mieluiten jotakin tai tiettyä yhdistelmää näistä reaktioista. Se tarkoittaa, että reagoit yleensä automaattisesti uhkaan tietyllä tavalla. Ihanteellisin vaihtoehto on se, että osaat käyttää jokaista reagointimallia kohtuudella ja sopivissa tilanteissa. Jokaista niistä nimittäin tarvitaan. Taistelureaktiolla voit suojella itseäsi ja rajojasi; pakenemisreaktion avulla osaat kääntää keskittymisesi muuhun silloin, kun jatkamisesta seuraisi vaaran ja vahingon lisääntymistä; jähmettymisreaktion avulla osaat luovuttaa silloin, kun vastaan laittamisesta seuraisi vain haittaa sinulle; ystävystymisreaktion avulla osaat kuunnella muita ja tehdä yhteistyötä silloin, kun sen avulla on mahdollista selviytyä parhaiten.
Lapsuudessaan traumatisoituneilla turvareaktiot aktivoituvat helpommin ihmissuhteissa, sillä he ovat lapsuudessaan oppineet kiintymyssuhteiden olevan turvattomia tai jopa vaarallisia. Turvareaktioiden avulla he pyrkivät suojautumaan ihmissuhteiden turvattomuudelta, ja tällä tavalla valitusta turvareaktiosta muodostuu persoonallisuutta yleisemminkin kuvaava tekijä. Taistelureaktion avulla voi suojautua turvattomuudelta esimerkiksi pitämällä muut ihmiset turvallisen matkan päässä aggressiivisella ja kontrolloivalla vaativuudella; pakenemisreaktion avulla voi suojautua suuntaamalla keskittymisensä kaikkeen muuhun kuin ihmissuhteeseen (esimerkiksi työhön, harrastuksiin, siivoamiseen, televisioon, kännykkään) ja pitämällä itsensä kiireisenä; jähmettymisreaktion avulla voi pitää itsensä turvassa esimerkiksi olemalla tekemättä mitään mistä olisi seurauksia, eristäytymällä kotiinsa tai uppoutumalla mielikuvitusmaailmaan; ystävystymisreaktion avulla voi suojautua auttavan ja muille antavan pelastaja-roolin taakse, jolloin oma sisin ei asetu haavoittuvaiseksi. Voi kuitenkin olla, että myös pelkkä lapsuuden turvattomuus voi lievemmässä mittapuussa saada suojautumaan jonkin turvareaktion avulla, jolloin niiden tarkastelu on muillekin olennaista. Toiseksi, tällöin aikuisiässä koettu narsistisen hyväksikäytön trauma voi tilapäisesti saada myös aikuisselviytyjän turvareaktiot voimistumaan hämmentäviin mittasuhteisiin.
Taistelureaktio ts. narsistinen defenssi
Taistelureaktion tarkoituksena on puolustautua koettua uhkaa vastaan. Terve taistelureaktio on omien rajojen ja tarpeiden selkeää ilmaisua, sitä, että sanoo mitä hyväksyy ja mitä ei hyväksy. Ylimitoitettu taistelureaktio sen sijaan on aggressiivista junttaamista: "mikset tajua, sinun pitää tajuta!" tai "sinun pitää ajatella niin kuin minä ajattelen!". Jatkuvasti ylimitoitettua taistelureaktiota käyttävät pyrkivät jo varmuuden vuoksi alistamaan ja manipuloimaan muita, ja kokevat sen olevan välttämätöntä, hyödyllinen keino tai heidän oikeutensa. Näin ollen he eivät välttämättä koe ollenkaan häpeää aggressiivisesta käyttäytymisestään, mikä taas voi muista ihmisistä vaikuttaa todella röyhkeältä. Tärkeää on huomioida, että taistelureaktio voi myös olla toissijaisena turvareaktiona, tai sen voimakkuus voi olla lievempää. Näin ollen taistelureaktio turvareaktiona ei automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi narsisti. Käsitteellisesti ei voida sanoa, että taistelureaktio ja narsismi olisivat sama asia, mutta arkielämässä taistelureaktion voimakkuuden (ja ns. sokeuden) astetta voidaan ajatella myös ikään kuin narsismin janana.
Pakenemisreaktio ts. pakko-oireinen defenssi
Pakenemisreaktion tarkoitus on saada sinut pois ja/tai suunnata keskittymisesi muuhun silloin, kun et esimerkiksi pysty puolustautumaan taistelemalla, tai tilanteesta on kannattavinta vain lähteä pois. Pakeneminen ei ole pelkästään suoranaista fyysistä pois lähtemistä tilanteista, vaan se voi olla itsensä kiireisenä pitämistä, johonkin tekemiseen keskittymistä, pakonomaista asioista huolehtimista ja murehtimista tai vaikka jatkuvaa takinkulman näpräämistä ahdistavassa tilanteessa. Pakenemisreaktiota ylimitoitetusti käyttävät pyrkivätkin kielteisistä tunteistaan eroon keskittymällä kaikkeen muuhun, kuin siihen asiaan, joka nämä pelot ja tunteet aiheutti. He voivat suoriutua loistavasti työstään ja olla tämän lisäksi mukana useassa vapaaehtoistoiminnassa, mutta samalla he välttävät omien tunteidensa tuntemisen. He voivat hakea turvaa myös täydellisyyteen pyrkimisestä kokien, että jos he suorittavat täydellisesti, tällöin he voivat tulla hyväksytyksi ja ovat turvassa. Pakenemisreaktion ydin on tekeminen, tekeminen, tekemisen suunnitteleminen ja tekeminen. Pakenemisreaktioon turvautuva ei pysty pysähtymään, sillä vähintääkin hänen ajatuksensa suunnittelevat tai murehtivat jotakin koko ajan.
Vakavan ylimitoitetusti käytetty pakenemisreaktio voi olla yhteydessä ahdistuneisuuteen, paniikkihäiriöön, työholismiin ja erilaisiin aineellisiin tai aineettomiin riippuvuuksiin. Pete Walker esittää myös, että moni traumaattisesti pakenemisreaktiota käyttävä voi tulla väärin tulkituksi ja diagnosoiduksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön tai ADHD:n omaavaksi.
Jähmettymisreaktio ts. dissosiatiivinen defenssi
Joskus tilanne on sellainen, jossa ei ole mahdollista puolustautua taistelemalla, mutta siitä ei myöskään ole mahdollisuutta päästä pois pakenemalla. Jähmettymisreaktion tarkoitus on tällöin saada sinut selviytymään tilanteesta mahdollisimman vähin vammoin. Lapsena koetut traumat ovat usein tällaisia, sillä lapsen kyvyt selviytyä ilman aikuista ovat heikommat. Jos koet, ettei sinulla ole mahdollisuutta tehdä mitään, mikään mitä teet ei vaikuta mihinkään (tähän riittää myös kokemus, tilanteen faktoilla ei sinänsä ole merkitystä), aktivoituu jähmenttymisreaktio. Jähmettymisreaktion tarkoituksena on vähentää kärsimystäsi tilanteessa, jonka joudut väistämättä käymään läpi. Jähmenttymisreaktion avulla irrottaudut aisteistasi, kehostasi ja mielestäsi hieman kauemmas. Et tunne kipua (fyysistä tai psyykkistä) yhtä kovaa, ja lamaantumiseen liittyvät mielihyvähormonit helpottavat oloasi. Jähmettymisreaktion tarkoituksena on saada sinut selviytymään yksittäisestä tilanteesta, mutta jos nämä tilanteet ovat toistuneet elämässäsi, reaktio voi jäädä helposti aktivoituvaksi. Ylimitoitetusta jähmenttymisreaktiosta seuraa se, ettet ole kosketuksissa omaan itseesi. Et osaa tunnistaa kehosi tuntemuksia, et välttämättä tunnista olevasi sairas kuin vasta hyvin myöhään, et välttämättä tunne kipua kovin herkästi tai osaat irrottautua siitä tehokkaasti. Toisaalta et myöskään osaa tunnistaa, miltä sinusta tuntuu, muistosi voivat sumentua, vääristyä tai kadota kokonaan, käyttäydyt itsellesi haitallisella tavalla, koska et osaa tunnistaa sitä haitalliseksi. Moni ylimitoitetusti jähmettymisreaktiota käyttävä on jopa täysin tiedostamaton siitä, että hän on koskaan edes kokenut mitään traumaattista, hän minimoi sanoen kaiken olleen "normaalia".
Arjen tilanteissa ylimitoitettu jähmettymisreaktio näkyy tarpeena hakea mielihyvää fantasiasta tai todellisuuspaosta, kuten nukkumisesta, unelmoinnista, tv:stä, internetistä, internet-ihmissuhteista, peleistä ja niin edelleen. Samalla se näkyy passiivisuutena, siten että ei koe olevansa kykenevä ihmisenä. Jähmettymisreaktiota ylimitoitetusti käyttävä voi alisuoriutua, vaikka hänen kykynsä yltäisivät parempaan, tai hän voi olla hiljaa ja ottaa vastaan mitä vain puolustautumatta, sillä ei koe pystyvänsä vaikuttamaan mihinkään. Se voi näkyä myös pelkona muita ihmisiä kohtaan, sillä omista tuntemuksistaan erillään oleva ei osaa erottaa kuka on vaarallinen ja kuka turvallinen ihminen.
Vakavan ylimitoitettu jähmettymisreaktio voi olla yhteydessä dissosiatiivisiin tiloihin tai häiriöihin, eristäytymiseen, sosiaalisiin pelkoihin, skitsofreniaan tai ADD:hen.
Ystävystymisreaktio ts. läheisriippuvainen defenssi
Taisteleminen, pakeneminen ja jähmettyminen liittyvät perinteiseen teoriaan, mutta viime aikoina on alettu puhua myös ystävystymisreaktiosta. On havaittu, että ihmiset eivät aina pyri taistelemaan tai pakenemaan, vaan he voivat kokea pystyvänsä vaikuttamaan tilanteeseen myös miellyttämällä yhteisöä tai uhkaavaa henkilöä, luomalla yhteistyösuhteita selvitäkseen asioista yhdessä muiden kanssa tai auttamalla ja hoivaamalla muita tarvitsevia. Ystävystymisreaktio onkin terve silloin, kun tilanteesta on parhain selvitä tekemällä yhteistyötä muiden kanssa ja vastavuoroisesti toinen toistaan auttaen. Ylimitoitetuksi ystävystymysreaktio muuttuu silloin, kun sitä alkaa soveltamaan myös yksipuolisiin tilanteisiin, joissa ei saa vastavuoroista apua takaisin. Ylimitoitetussa ystävystymisreaktiossa korostuu myös jatkuva tarve miellyttää muita ihmisiä, jottei joutuisi kokemaan uhkaa heidän taholtaan. Miellyttämisen tarve toimii siis varmuuden vuoksi olevana suojautumisena. Ylimitoitetusti ystävystymisreaktiota käyttävät kokevat olevansa turvassa silloin, kun he ajattelevat ja tuntevat samoin kuin toinen ihminen, tai toisen ihmisen haluamalla tavalla. He ajattelevat, että ainut tapa muodostaa ihmissuhde on luopua omasta itsestään. He voivat kokea välttämätöntä tarvetta viihdyttää, palvella, auttaa tai hoivata muita. Jos he eivät onnistu tässä, se on uhka turvallisuudelle, ja ylimitoitetusti ystävystymisreaktiota käyttävä pyrkiikin mahdollisimman paljon estämään oman "aidon" ja tarvitsevan minän esille tulemisen.
Traumaattisesti ystävystymisreaktiota käyttävälle omien tarpeiden esille tuominen on Pete Walkerin mukaan erityisen vaikeaa siksi, että se on trauman laukaisija ja laukaisee flashbackin, mikä taas voi aiheuttaa jähmettymisreaktion (irtaantuminen omista tunteista ja muistoista), eivätkä he enää osaa sanoa tai tehdä mitään. Traumaattisesti ystävystymisreaktiota käyttävä voi myös pyrkiä kaikin keinoin eroon jähmenttymisreaktiosta ja jähmettyneestä tilasta, jolloin hän yhä voimakkaammin pyrkii miellyttämään ja olemaan ilmaisematta omia tarpeitaan, ettei ajautuisi takaisin jähmettymisreaktioon.
Turvareaktiot ovat yleensä niin automaattisia, ettei niitä tule ajatelleeksi, ellei niihin erityisesti kiinnitä huomiota. Olet voinut olla tottunut käyttäytymään tietyllä tavalla, muttet ole kummemmin ajatellut miksi. Turvareaktioita tarkastelemalla osaat paremmin ymmärtää mistä käyttäytymisesi tai reaktiosi kumpuavat ja mikä tarkoitus niillä on. Olet voinut ajatella, että olet empaattinen ja epäitsekäs ihminen, mutta todelisuudessa et ole uskaltanut olla kokonainen oma itsesi. Toisaalta taas olet voinut ajatella, että olet aktiivinen ja aikaansaava, mutta todellisuudessa onnistutkin kalenterisi täyttämällä välttelemään omia tuntemuksiasi ja tarvettasi päästä lähelle jota kuta luotettavaa ihmistä. Turvareaktiot eivät ole pahasta, niiden tarkoitushan on suojella sinua ja auttaa sinua selviytymään vaikeista asioista. Voit suhtautua niihin siis lempeydellä ja ymmärryksellä. Tarkastele, onko jokin osa niistä ylimitoitettua ja toimimatonta nykyisessä elinympäristössäsi.
Pete Walkerin kotisivuilta löytyy hänen kirjoittamiaan artikkeleita aiheesta, joita olen myös tässä kirjoituksessa käyttänyt lähteenä. Suosittelen käymistä siellä, jos aihe jäi kiinnostamaan.
Neiti Kettu
Kommentit
Lähetä kommentti