Vaaralliset narsistit - erota aggressiivinen persoonallisuus

Aiemmassa kirjoituksessa esittelin narsismin varoitusmerkkejä, joiden avulla voi tunnistaa myös lievemmin narsistisia piirteitä omaavia henkilöitä (ks. Narsismin varoitusmerkit). Moni narsisteista on passiivisella tavalla narsistisia, eli he pyrkivät lähinnä omaan paremmuuteensa ja siinä samalla sivuuttavat muiden ihmisten tarpeet. Tämä kirjoitus taas koskee aktiivisesti narsistisia henkilöitä, jotka pyrkivät aggressiivisilla keinoilla saamaan tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa. Aktiivisesti narsistiset henkilöt käyttävät muita ihmisiä tavoitteellisesti hyväkseen, ja tällaisista henkilöistä George Simon käyttää termiä aggressiivinen persoonallisuus tai luonne.

George Simon kuvaa kattavasti kirjassaan In Sheep's Clothing - Understanding and dealing with manipulative people manipulaatiota ja sen taustoja (lisää manipulaatiosta ks. Tunnista manipulointi!). Hän tuo esille, että nykymaailma on täysin erilainen kuin viktoriaaninen aika, jonka pohjalta nykyajan psykologinen ymmärrys edelleen ammentaa. Viktoriaanisella ajalla moni asia oli kiellettyä, ja tarpeiden ja halujen rajoittamista arvostettiin suuresti. Näin ollen suurin osa sen ajan psykologisista häiriöistä liittyi ahdistukseen ja omien tarpeiden sivuuttamiseen. Nykyaikainen länsimainen kulttuuri poikkeaa merkittävällä tavalla viktoriaanisesta ajasta, sillä nykyään ihmisiä kannustetaan tekemään melkein mitä tahansa he vain haluavat tehdä. Näin ollen nykyajan ilmiöksi voidaan luokitella aggressiivisten persoonallisuuksien nousu. Simon ilmaisee hyvin vahvasti, että näitä häiriöitä ei pysty ymmärtämään vanhoilla perinteisillä malleilla, joiden mukaan aggressiivinen käyttäytyminen on aina seurausta pelosta tai jonkin asian välttelemisestä. Vanhat yhä käytetyt tulkintamallit johtavat sekä ammattilaiset että aggressiivisten persoonallisuuksien läheiset helposti manipuloitaviksi ja mahdottomiin tilanteisiin.

Ensimmäinen tärkeä askel on ymmärtää, että aggressiiviset persoonallisuudet ajattelevat eri tavalla kuin muut persoonallisuustyypit. Heidän ajatteluunsa sisältyy seuraavia ominaisuuksia:
- Itseensä keskittynyt ajattelu.
- Muiden ihmisten näkeminen omaisuutena, objekteina tai itsensä jatkeina.
- Kaikki tai ei mitään -tyyppinen ajattelu.
- Kokemus siitä, että on automaattisesti oikeutettu mihin tahansa.
- Terveen häpeäkokemuksen puuttuminen.
- Halu nopeisiin ja helppoihin ratkaisuihin ilman vaivannäköä.
- Syyllisyydentunteen puuttuminen.
- Tarve voittaa ja hallita.
- Heikko vaste rangaistuksille.

Aggressiivinen persoonallisuus voi ilmetä usealla eri tavalla ja erilaisilla yhdistelmillä, ja Simon esittelee viisi tällaista muotoa:

Kontrolloimaton aggressiivinen persoonallisuus (yleisin epäsosiaalisen persoonallisuuden muoto)
Avoimesti väkivaltainen ja/tai rikolliseen toimintaan osallistuva persoonallisuus. He ovat impulsiivisia, ottavat riskejä, eivätkä mukaudu yhteiskunnan normeihin edes vaikka se hyödyttäisi heitä itseäänkin.

Kanavoiva aggressiivinen persoonallisuus
Persoonallisuus, joka kanavoi aggressiivisen viettinsä kilpailemiseen esimerkiksi työelämässä, urheilussa, poliisivoimissa tai armeijassa. He kanavoivat aggressionsa sosiaalisesti suotaviin suuntiin lähinnä siksi, että se on heille hyödyllisempää ja käytännöllisempää. Heillä ei ole sisäistä halua noudattaa sääntöjä tai ottaa muita huomioon, ja he voivatkin rikkoa sääntöjä silloin, kun pystyvät tekemään niin jäämättä kiinni.

Sadistinen aggressiivinen persoonallisuus
Yleensä aggressiiviset persoonallisuudet eivät tarkoituksella pyri vahingoittamaan muita ihmisiä, he ajattelevat muiden kärsimystä vain välttämättömänä sivutuotteena heidän voittonsa tiellä. Sadistinen persoonallisuus sen sijaan nauttii nähdessään muiden kiemurtelevan hänen käsissään. He kokevat olevansa vallassa silloin, kun pystyvät nöyryyttämään tai vahingoittamaan muita.

Saalistava aggressiivinen persoonallisuus (ts. psykopaatti)
Itsensä yli-ihmiseksi kokeva persoonallisuus, jolle muut ihmiset heikkoudessaan ansaitsevat tulla hyväksikäytetyiksi. He ovat kaikkein suunnitelmallisimpia huijareita, jotka voivat punoa pitkäaikaisiakin juonia ja vietellä uhrejaan tuntematta ollenkaan katumusta teoistaan. He ovat usein hyvin hurmaavia ja opiskelevat uhrinsa heikkouksia, joita käyttää hyväkseen.

Piiloaggressiivinen persoonallisuus
Persoonallisuus, joka pyrkii kaikessa voittamaan, mutta tekee tämän piiloaggressiivisilla manipuloivilla keinoilla. He tietävät mitä ovat tekemässä, pitävät tarkoituksella "julkisivua kunnossa" ja saavat vastapuolen epäilemään itseään ja intuitiotaan. He kokevat, että tarkoitus pyhittää keinot ja he aikovat saada haluamansa ilman, että kukaan estää heitä, mutta tämä ei yleensä näy ulospäin. Piiloaggressiivisuus voidaan sekoittaa helposti passiivis-aggressiivisuuteen, joka on epävarmuutta siitä mitä haluaa ja samanaikaista pyrkimistä kohti läheisyyttä mutta myös sen torjumista. Passiivis-aggressiiviset henkilöt vaativat paljon, mutta eivät ota mitään vaatimaansa vastaan. Tämä tuntuu läheisestä siltä, että passiivis-aggressiivista henkilöä on mahdotonta miellyttää, mutta se ei kuitenkaan ole sama asia kuin piiloaggressiivisuus. Piiloaggressiiviset henkilöt eivät ole passiivis-aggressiivisia, he ovat hyvin aktiivisen aggressiivisia. He tietävät, että avoin aggressiivisuus olisi heille haitallista, joten he toimivat mieluummin piilossa ja manipuloimalla. He eivät kuitenkaan ole yhtä suunnitelmallisia kuin saalistavat psykopaatit, vaan pikemminkin "arkielämän manipuloijia".



Neiti Kettu

Kommentit