Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Narsistisen suhteen jälkeen: Uskalla olla tarvitseva silloin, kun on sen aika

Olen jo muutamassa kirjoituksessa käsitellyt Craig Malkinin Rethinking Narcissism - The secret to recognizing and coping with narcissists - kirjasta oivaltamiani asioita (ks.  Rethinking Narcissism: Narsismin kirjo ja muodot , Narsistisen suhteen jälkeen: Uskalla loistaa ). Jatkan vielä tässä kirjoituksessa siltä pohjalta, että myös tarvitsevuus on tietynlaista valokeilassa olemista. Janan toiseen ääripäähän (kaiku tai läheisriippuvuus -puoleen) tottuneen voi olla vaikeaa uskaltaa ottaa huomiota vastaan silloin, kun omat voimat on vähissä ja kuitenkin tarvitsisi tukea. Voi tuntua siltä, että kaikesta pitäisi selvitä itse, ja että on itsekästä tai huomionhakuista ottaa vastaan huomiota tai tukea. Olen kuitenkin huomannut, että vaikka on helpompaa torjua ja olla ottamatta vastaan huomiota sitä tarvitessaan, siitä jää kuitenkin sisälle vaje. Huomion tarvitseminen on inhimillinen tarve, eikä sitä pysty ravistamaan niskastaan pois, vaikka yrittäisi. Se mitä tästä seuraa on, että tilanne me

Narsistisen suhteen jälkeen: Mitä tarkoittaa siirtyminen selviytyjästä kukoistajaksi?

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin siirtymistä uhrista selviytyjäksi (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Mitä tarkoittaa siirtyminen uhrista selviytyjäksi? ) Meredith Millerin kirjan The Journey - A roadmap for self-healing after narcissistic abuse ohjaamana. Meredith esittelee kirjassaan kolme toipumisen vaihetta, ja kolmas näistä vaiheista on kukoistajaksi siirtyminen. Selviytyjä ei ole enää uhri, ja on alkanut aktiivisesti pitää huolta itsestään ja käsitellä haavojaan. Selviytyjälle on kuitenkin vielä tärkeää olla ikään kuin suojassa maailmalta keskittyen itseensä ja ympäröiden itsensä niillä ihmisillä, jotka tukevat häntä. Kukoistajaksi siirtymistä Meredith kuvaa oman itsensä kohtaamiseksi, sisällä olevien vanhojen rakenteiden murtumiseksi ja uuden minän syntymiseksi. Tässä vaiheessa sinua kiinni pitävä voima ei ole enää ulkomaailman uhka tai toinen ihminen, vaan ne sisäiset rakenteet, jotka pitävät sinut kiinni vanhoissa rutiineissa. Traumasidos sisältää paljon häpeää ja ri

Narsistisen suhteen jälkeen: Mitä tarkoittaa siirtyminen uhrista selviytyjäksi?

Meredith Miller kuvaa kirjassaan The Journey - A roadmap for self-healing after narcissistic abuse toipumisen prosessia kolmen vaiheen kautta. Kaikille teille, jotka olette pitäneet Meredithin videoista (ja muillekin), suosittelen tätä kirjaa lämpimästi. Koska se ei ole ensisijaisesti tieteellinen, se on muodoltaan hyvin lämmin ja validoiva, ja puhuttelee lukijaa henkilökohtaisesti. Kirja kuvaa pitkälti Meredithin omia ajatuksia, ja joitakin hänen kokeilemiaan asioita, kuten psykedeelien käyttöä toipumisen apuna en suosittele (niissä on suuret riskit), mutta perusasia, eli narsistisesta suhteesta toipuminen, on korvaamattoman arvokasta tietoa. Ensimmäinen vaihe on uhri-vaihe, jonka alkua värittää täysi kieltäminen ja sokeus koetulle väkivallalle, itsesyytökset ja jumissa oleminen. Siinä vaiheessa, kun uhri alkaa pikku hiljaa huomata, että ehkä jokin onkin vialla, hän alkaa liikkua vaiheessa eteenpäin. Uhrivaiheessa traumasidos on kuitenkin yhä hyvin vahva, ja uhri voi joka toinen se

Narsistisen suhteen jälkeen: Uskalla loistaa

Craig Malkinin kirja Rethinking Narcissism - The secret to recognizing and coping with narcissists kuvaa hyvin tervettä narsismia ja sitä lukiessani oivalsin, että olennainen osa toipumista on oman terveen narsismin palauttaminen (tai synnyttäminen, jos sitä ei koskaan ole ollutkaan). En aio kuitenkaan kauheasti käyttää termiä terve narsismi, sillä en ole ihan varma haluanko puhua samana ilmiönä terveestä ja hyvin vahingollisesta narsismista. Puhunkin siis mieluummin siitä, miten tärkeää on uskaltaa myös loistaa.   Miksi uskaltaa loistaa? Loistaminen tarkoittaa oman sisäisen palon löytämistä, omien intohimojen löytämistä, ja sitä, että näitä asioita uskaltaa näyttää ja jakaa myös muulle maailmalle. Loistaminen tarkoittaa sitä, että uskaltaa nauttia siitä, kun osaa jotakin ja/tai saa huomionosoituksia. Loistaminen tarkoittaa sitä, että uskaltaa välillä olla keskipisteenä ja nauttia siitä saamastaan, minkä ansaitsee. Kun uskaltaa loistaa, olo on lämmin ja tätä lämpöä haluaa jakaa

Narsistisen suhteen jälkeen: Syyllisyys ja häpeä, sokeus väkivallalle

Syyllisyys voi olla aiheetonta tai aiheellista. Aiheellista syyllisyys on silloin, kun koet syyllisyyttä jostakin tekemästäsi teosta, joka on omien arvojesi vastaista tai joka aiheutti vahinkoa toiselle ihmiselle. Myös terve häpeäntunto on hyväksi silloin, kun olet ajautunut ihmisenä liian kauaksi arvoistasi. En tässä kirjoituksessa pureudu syvemmin terveen ja aiheellisen syyllisyyden tai häpeän kysymyksiin, vaan käsittelen enemmän narsistisessa suhteessa tyypillisiä aiheettomia syyllisyyden ja häpeän kokemuksia.   Aiheeton syyllisyys narsistisessa suhteessa ja hallinnan illuusio Narsistisessa suhteessa väistämättä kokee runsaasti aiheetonta syyllisyyttä. Narsisti selittää asiat niin, että sinä olet tehnyt jotain tai olet vain sellainen, että ansaitset tulla kohdelluksi narsistin kohtelemalla tavalla. Silloin, kun olet emotionaalisesti kiinni suhteessa, todellisuuden havaitseminen muuttuu mahdottomaksi. Sen sijaan, jotta pystyisit pitämään mielesi tasapainossa, omaksut syyllisyyden