Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Narsisti ja siniset kukat

Eräänä päivänä avaudut narsistille ja sanot hänelle miten siniset kukat saavat sinut tuntemaan olosi huonoksi. Sinusta tuntuu helpottavalta avautua asiasta ja hän vaikuttaa ymmärtäväiseltä. Kuluu jonkin aikaa, ja jonain päivänä hän tuo sinisiä kukkia keittiön maljakkoon. "Katso miten kauniita kukkia löysin", hän sanoo. Olet vaivaantunut ja muistutat häntä siitä, miten siniset kukat saavat sinut voimaan pahoin. Hän vaikuttaa olevan pahoillaan, pahoittelee ettei muistanut asiaa, ja vie kukat pois. Kuluu taas jonkin aikaa, ja jonain päivänä hän on tuonut kellarista löytämänsä taulun olohuoneen seinälle. Taulussa komeilee sininen kukka. "Katso mitä löysin kellarista", hän sanoo, "eikö sovikin aivan mahtavasti tuohon?" Mainitset hänelle, ettet oikein pidä taulusta, koska siinä on sininen kukka. Hän pahoittelee jälleen, ettei muistanut inhotustasi, mutta pyytää sinua kuitenkin hieman joustamaan, sillä taulu sopii huoneeseen niin loistavasti. "Ei kai se

Ihmissuhde narsistin kanssa on riippuvuussuhde

Jos olet läheisessä suhteessa (oli se sitten puoliso, vanhempi, ystävä tai mikseipä vaikkapa kollegakin) narsistin kanssa, olet todennäköisesti jollain tavalla riippuvainen hänestä. Narsisti tarvitsee ympärilleen hänestä riippuvaisia ihmisiä, hän haluaa muodostaa ihmissuhteensa sellaisiksi. Sellainen, joka ei tule hänestä riippuvaiseksi, harvemmin saa läheisen ihmissuhteen statusta narsistin kanssa. Voi olla, että olet riippuvainen jostakin, mitä olet kokenut narsistin sinulle antaneen, jotakin sellaista, mitä sinulta on puuttunut. Jossain vaiheessa pikku hiljaa hän on alkanut annostelemaan, kuinka paljon antaa tätä haluamaasi asiaa sinulle ja kuinka paljon ottaa sitä sinulta pois. Hän antaa ja ottaa pois, niin että toimintakykysi jossakin asiassa muuttuu riippuvaiseksi siitä, milloin hän päättää sitä antaa ja milloin ottaa pois. Minä olen ollut riippuvainen siitä, mitä hän tietää, mutta annostelee, miten kertoo minulle. Hän tietää enemmän kuin minä, sen lopullisen totuuden, mitä m

Tunnista narsisti!

Siinä vaiheessa, kun ottaa hentoisia askelia kohti ymmärrystä läheisen ihmisen narsismista, joutuu todella suureen todellisuuden tajua mylläävään myrskyyn. Tämä ihmissuhde on voinut kestää vuosia tai jopa kymmeniä vuosia, ja sinä aikana on tottunut pitämään narsistin käytöstä normaalina. Nyt yhtäkkiä pitäisikin osata erottaa, mikä ei ole normaalia ja mikä on. Pelot ja petetyksi tulemisen tunne nousevat pintaan, jolloin narsistisia piirteitä alkaa näkemään joka puolella ympärillään. Kehenkään ei uskalla enää luottaa. Toisaalta narsistikin osaa vaikuttaa välillä niin huomioon ottavalta ja hyvältä ihmiseltä, että alkaa jälleen epäillä hänen narsistiuttaan. Ehkä minä sittenkin kuvittelin vain kaiken. Kokosin tähän omien tuntumieni perusteella kuuden kohdan listan, joka toivottavasti auttaa sen pohtimisessa, mikä on narsismia ja mikä ei. 1. Tunnet, että sinussa itsessäsi on jatkuvasti jotakin vialla. Sinua ei kuitenkaan jätä rauhaan tunne siitä, että kaikki ei ole kunnossa, mutta et t

Miksi annan tämän tapahtua itselleni?

Varsinkin, jos tiellesi on sattunut narsisti, joka ei käytä fyysistä väkivaltaa, voit heilua irtautumisprosessissa puolelta toiselle miettien, että ehkä sittenkin vain kuvittelet kaiken. Sitä alkaa katsomaan myös televisiosarjoja uudella silmällä. Huomaa sieltä ihmisiä, jotka haluavat kontrolloida läheistensä elämää, mutta tekevät niin kuitenkin, koska välittävät. Sitä alkaa miettiä, että onhan tälläinen ihan normaalia, miksi syytän toista narsismista? Mutta oman tilanteen ja sen televisio-ohjelman tilanteen välillä on yksi ero. Narsisti on onnistunut saamaan sinut uskomaan, ja sinä itse jostain syystä uskot, että sinua saa kohdella niin. Televisio-ohjelmassa henkilön läheiset käyvät tätä vastaan, ja henkilö tajuaa jossain vaiheessa jossain määrin mitä teki, ja muuttuu. Tätä ei omissa kotiympyröissä tapahdu. Kun on tarpeeksi syvällä, ei ole edes päässyt näkemään, miten narsisti reagoisi vastustukseen, ymmärtäisikö hän, muuttuisiko hän. Ei, koska ei missään vaiheessa enää käy tätä vas

Ketunhäntä kainalossa

Narsismi on yleisempää, kuin mitä ajatellaan. Tilastojen valossa n. 1-2% väestöstä omaa narsistisen persoonallisuushäiriön. Ei kuitenkaan tarvitse olla täysin tunnekylmä psykopaatti, jotta voisi narsistisella käytöksellään aiheuttaa lähellään paljon tuskaa ja vahinkoa. Narsistia ei tarvitse joka tavalla ja joka kulmasta saada mahtumaan narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin alle, jotta vasta sitten hänen toimintansa olisi vahingoittavaa. Narsistia on alettu käyttää yleisenä haukkumasanana ärsyttäville ihmisille, ja sitä on alettu käyttämään myös kilpavarustelumaailmassa viihtyvistä pullistelijoista. Narsismi on kuitenkin ensisijaisesti tunne-elämässä ja läheisissä ihmissuhteissa näkyvä häiriö. Kaikki tämä on saanut aikaan inflaatiota itse narsisti-sanalle, jolloin ihan oikeasti kärsiviä narsismin uhreja ei oteta vakavasti. Tämä on erityisen vaarallista siksi, että narsisti juuri on kaiken energiansa käyttänyt siihen, että uhri uskoo olevansa itse syyllinen kaikkeen, luulotauti