Tunnista narsisti!

Siinä vaiheessa, kun ottaa hentoisia askelia kohti ymmärrystä läheisen ihmisen narsismista, joutuu todella suureen todellisuuden tajua mylläävään myrskyyn. Tämä ihmissuhde on voinut kestää vuosia tai jopa kymmeniä vuosia, ja sinä aikana on tottunut pitämään narsistin käytöstä normaalina. Nyt yhtäkkiä pitäisikin osata erottaa, mikä ei ole normaalia ja mikä on. Pelot ja petetyksi tulemisen tunne nousevat pintaan, jolloin narsistisia piirteitä alkaa näkemään joka puolella ympärillään. Kehenkään ei uskalla enää luottaa. Toisaalta narsistikin osaa vaikuttaa välillä niin huomioon ottavalta ja hyvältä ihmiseltä, että alkaa jälleen epäillä hänen narsistiuttaan. Ehkä minä sittenkin kuvittelin vain kaiken.

Kokosin tähän omien tuntumieni perusteella kuuden kohdan listan, joka toivottavasti auttaa sen pohtimisessa, mikä on narsismia ja mikä ei.



1. Tunnet, että sinussa itsessäsi on jatkuvasti jotakin vialla. Sinua ei kuitenkaan jätä rauhaan tunne siitä, että kaikki ei ole kunnossa, mutta et tiedä mikä ei ole kunnossa. Koet olosi hänen seurassaan huonoksi, mutta et oikein löydä mitään mistä syyttää häntä, joten päädyt ajattelemaan, että vika on sinussa itsessäsi. Yhtään älykäs narsisti on harvemmin täysi kusipää. Sen sijaan hän osaa olla oikeassa suhteessa huomioon ottava ja hyvä, jotta hänessä ei olisi mitään vikaa. Jos narsistia kyseenalaistaa hänen toimistaan, joko hänen tekonsa ovat niin hienovaraisia, että niiden raivostuttavuus näkyy rivien välistä ainoastaan sille kelle se on tarkoitettu, tai hän voikin odottamatta myöntää tekonsa, mutta osaa käntää asiat niin, että hänen toimensa ovat moraalisesti oikeampia kuin muiden. Hän ei kuulemma mielistele, hymistele päin naamaa ja vittuile selän takana, alistu sinun kiusattavaksesi tai pompoteltavaksesi, tai muuta vastaavaa.


2. Hän on hyvin herkkänahkainen silloin, kun ei hallitse tilannetta. Narsisti voi yllättävänkin rauhallisesti kuunnella häneen kohdistettuja syytöksiä silloin, kun hän kokee olevansa jollain tavalla yläkynnessä. Niin kauan, kun muiden sanomiset ovat heikkojen ja arvottomien piipitystä, hän kuuntelee rauhallisena. Voit siis kuvitella hänen olevan hyvinkin tasapainoinen ihminen, mutta hän yllättää sinut suuttumalla raivoisasti jostakin ohimennen heitetystä kommentista, jota et ollut edes tarkoittanut häntä loukkaamaan. Et välttämättä edes ymmärrä mistä hän loukkaantui. Olit päässyt yllättämään narsistin ja muistutit tietämättäsi häntä jostakin kipeästä asiasta, jolloin hän yrittää palauttaa tilanteen hallinnan takaisin ottamalla missiokseen sinun sanomisiesi arvon mitätöimisen, keinolla millä hyvänsä.


3. Hän on mustavalkoinen. Hänelle ihmisten on oltava joko hyviä tai pahoja. Jos joku tuottaa hänelle pettymyksen, hänen on löydettävä siitä ihmisestä muitakin heikkouksia, joiden perusteella hän voi riepotella tätä ja luokitella hänet huonoksi ihmiseksi. Narsistille pettymykset ihmissuhteissa ovat hyvin pelottavia ja uhkaavia, sillä hän ei pysty luottamaan kehenkään sellaiseen, joka ei ole sataprosenttisesti ja täysin arvattavissa.


4. Hän ei ole johdonmukainen. Olet monta kertaa kuvitellut tietäväsi minkälaisista ihmisistä hän pitää ja minkälaisista ihmisistä hän ei pidä. Yllätyt kuitenkin yhä uudestaan ja uudestaan, kun hän rupeaakin haukkumaan sellaista ihmistä, josta juuri kuvittelit, että tämä on sellainen, jota hän arvostaa. Tai toisinpäin, hän rupeaa kehumaan sellaista ihmistä, josta olit varma, että tuosta hän ei pidä. Narsistilla ei ole pysyviä mielipiteitä, vaan hän vaihtaa niitä sen mukaan, mikä kulloiseenkin tilanteeseen sopii parhaiten. Narsisti tavoittelee kaikessa voittoa ja kaikki muu on sen rinnalla toissijaista.


5. Hän ei kaipaa läheisyyttä. Narsisti ei tavoittele läheisyyttä, ellei hän koe siitä olevan jotakin hyötyä. Läheisyys itsessään ei ole hänelle minkäänlainen hyöty. Narsisti onkin usein etäinen ja salaperäinen hahmo, jolla ei ole kovin syvää kontaktia kehenkään ympärillään olevista ihmisistä. Hän voi mielellään pitää yllä mielikuvaa siitä, että esimerkiksi hänen parisuhteensa on hyvin tiivis ja läheinen, mutta todellisuudessa juuri läheisyys suhteesta puuttuu. Jos olet narsistin puoliso, hyvin mahdollisesti jaat narsistin käsityksen suhteenne tiiviydestä, vaikka todelliset teot eivät tätä käsitystä tuekaan!


6. Huomaat syyttäväsi itseäsi niistä piirteistä, joita todellisuudessa hän omaa. Narsisti ei kykene sietämään virheitä itsessään. Hänen on pakkomielteen omaisesti pystyttävä määrittelemään itsensä hyväksi ihmiseksi, tai hänen maailmansa murtuu. Silloin, kun erilaiset selittelyt ja asioiden päälaelleen kääntämiset eivät enää auta, hän kohdistaa häpeälliset puolensa sinuun. Kun hän näkee itsessään häpeämänsä asiat sinussa, hän pystyy jälleen kokemaan itsensä hyväksi ihmiseksi, joka on joutunut sinun, kaamean ihmisen uhriksi. Kun narsisti onnistuu manipuloinnissaan niin hyvin, että uskot näiden piirteiden kuvaavan sinua, ei häntä, et myöskään pääse ulos tästä vankilasta. Törmäät joka kerta häntä syyttäessäsi tietoon siitä, että sinä itse olet juuri sellainen kuin mistä häntä syytät, jolloin syytökseltä putoaa pohja.



Neiti Kettu

Kommentit

  1. Hei löysin hiljattain blogisi. Oletko kirjoittanut narsistin ”lähteestä”? En nopealla selailulla löytänyt, mutta voi olla, että selasin ohi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, narsistista lähdettä teemana sivuan monessakin kirjoituksessa, sillä se on keskeinen pohja narsistin toiminnalle. En ole kuitenkaan kirjoittanut siitä erillistä juttua, lyhyt selvitys löytyy sanastolistasta: https://ketunhantak.blogspot.com/2017/12/narsismiin-liittyvaa-sanastoa-osa-22.html Oikeasta yläkulmasta löytyy myös suurennuslasin kuva, sitä klikkaamalla voi hakea millä tahansa sanalla blogin kirjoituksista. :)

      Poista

Lähetä kommentti