Ketunhäntä kainalossa

Narsistisilla tai jollain muulla tavalla persoonallisuushäiriöisillä ihmisillä on käyttäytymisessään usein yksi yhdistävä tekijä. Heillä on pakonomainen tarve päästä rikkomaan rajojasi, säännöllisesti, mutta myös mahdollisimman nopeasti. Silloin he kokevat tulevansa näkyviksi ja olemassa oleviksi. He voivat etsiä jotakin jännittävää elämäänsä, tai he voivat tuntea olonsa mitättömiksi ollessaan vain samanlaisia kuin kaikki muutkin. Kun tapaat heidät ensimmäisen kerran, he voivat tehdä tai sanoa jotakin, joka on hieman liian henkilökohtaista, tai he voivat kutsua sinut mukaan tekemään jotakin, mikä on sinulle tai hänelle hyvin henkilökohtaista (esimerkiksi mukaan johonkin henkilökohtaiseen tilaisuuteen/tapahtumaan, kutsua kotiinsa tilanteeseen liittyen liian aikaisin). Pelkästään tällainen käytös ei vielä kerro, että kyseessä olisi juuri narsisti tai persoonallisuushäiriön omaava ihminen. Esimerkiksi eri kulttuureissa on totuttu erilaisiin rajoihin, ja niissä on eroja myös yksilöiden v

En muista enää mistä tämän luin (en pysty antamaan lähdeviitettä), mutta se jäi mieleeni: Opettele kuuntelemaan omia tunteitasi ja antamaan niille arvoa. Älä kuitenkaan kuuntele syyllisyydentunnettasi, koska se on vääristynyt. Voi olla vaikea tajuta, että omia tunteitaan ei todella kuuntele, koska syyllisyydentunne on niin massiivinen. Tuntuu siltä, että velloo paljonkin (liikaakin) omissa tunteissaan, koska velloo syyllisyyteen ja häpeään liittyvissä tunteissa. Mutta annatko todella arvoa omille tunteillesi? Voisitko kuvitella toimivasi omien tunteidesi pohjalta, sen mukaan, miltä sinusta tuntuu? Pystytkö asettamaan toisille ihmisille vaatimuksia tai rajoja sen suhteen, miten heidän pitäisi ottaa sinun tunteitasi huomioon? Vääristynyt syyllisyydentunne taas tarkoittaa sitä, että se on vääristynyt molempiin suuntiin. Syyllistyy helposti silloinkin, kun ei tarvitsisi, mutta toisaalta taas on vaikea tietää, milloin kuuluisi syyllistyä, koska ei ole oppinut siinä kulkevaa rajaa