Kiintymyssuhdetrauma ja flashbackit
Aihetta selaillessa ja youtube-videoita katsoessa törmää väistämättä jossain vaiheessa kiintymyssuhdetraumaan (attachment trauma). Kiintymyssuhdetrauma liittyy narsismiin keskeisellä tavalla. Sen lisäksi, että läheinen narsistinen ihmissuhde aiheuttaa uhrilleen kiintymyssuhdetrauman, se on myös B-ryhmään kuuluvien persoonallisuushäiriöiden (rajatila, epäsosiaalinen, huomionhakuinen, narsistinen) keskeisimpiä taustatekijöitä. (Välihuomautuksena, että puhtaalla psykopatialla on synnynnäistä biologista perustaa verrattuna persoonallisuushäiriöihin, jotka ovat seurausta traumasta, tämä on hyvä erottaa!)
Kiintymyssuhdetraumasta ei kuitenkaan väistämättä seuraa persoonallisuushäiriö, suurin osa trauman kokeneista kärsii muista psyykkisistä sairauksista kuten masennuksesta, ahdistuksesta tai skitsofreniasta, muttei persoonallisuushäiriöstä. Persoonallisuushäiriön kehittyminen liittyy yleensä varhain lapsuudessa alkaneeseen systemaattiseen lapsen omien tunteidensa tunnistamisen kyvyn vääristämiseen, todellisten ongelmien pitämiseen normaalina elämänä ja/tai vanhemman omien tunteiden omaksuttamiseen lapsen kokemusmaailmaksi. Tämä voi kuulostaa pelottavalta meistä, joiden narsistinen läheinen on vanhempi, sillä juuri tätä olemme joutuneet kokemaan. Ehkä voimmekin tunnistaa itsessämme rajatilapersoonallisuudelle tyypillisiä piirteitä, tai ehkä väistämättä pelkästään kiintymyssuhdetrauman kautta reagoimme asioihin herkästi. Toinen youtube-videoissa vilisevä termi onkin CPTSD, eli kompleksinen trauma, vastine posttraumaattiselle stressioireyhtymälle. Voi olla, että käyttäytymisemme on enemmän CPTSD:tä kuin rajatilapersoonallisuutta, tai voi olla, että nämä kaksi asiaa ovat jollain tavalla limittyneitä, ehkä CPTSD on esiaste rajatilapersoonallisuudelle. Persoonallisuushäiriöasteista rajatilaoireilua kuvaa kuitenkin syvä vaikeus ymmärtää mitä toinen ihminen tarkoittaa ja merkittävän impulsiivinen tapa ratkaista ihmissuhteiden ongelmia, CPTSD:een sen sijaan liittyvät hetkelliset traumatriggerit ja flashbackit.
Kiintymyssuhdetrauman, kuten minkä tahansa muunkin trauman, seurauksena kokee mieleentunkeutuvia muistoja, jotka laukaisevat flashbackeja. Jokin traumasta muistuttava piirre vuorovaikutuksellisessa tilanteessa laukaisee flashbackin, jolloin tilanteen läpiskannauskyky heikkenee ja alkaa reagoida niin kuin olisi uudelleen hyväksikäyttötilanteessa. Flashbackit ovat hyvin hämmentäviä, koska on hyvin vaikea tietää onko oikeasti vaarassa vai ei. Pelkkä tunteen tukahduttaminen ja sen runnominen ajatteluun, että ylireagoi, jättää huomiotta omat sisäiset varoitusmerkit. Trauman kokeneet ovatkin alttiimpia toistamaan traumaa elämässään uudelleen, yhdeltä osin ehkä juuri siksi, että he sulkevat varoitusviestinsä pois mielestään.
Flashbackeja ei siten kannata vain yrittää himmentää pois aiheuttamalla samalla sen, että ajautuu pois kosketuksista omiin tunteisiinsa. Mitä kauempana on omista tunteistaan, sitä vaikeampi mieleen tunkeutuvia kipeitä muistoja/tunteita (aina muistot eivät ole selkeästi muistoja, vaan voit kokea niiden heränneen kyseisessä nykyhetken tilanteessa=juurikin flashback) on hallita, ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä ajautuu toistamaan traumaansa uudelleen ja uudelleen. Jos et halua käydä terapiassa (jota suosittelen suuresti), opettele esimerkiksi mindfullnessia tai muita rentoutumistekniikoita, joiden avulla voit ehkä helpommin tosissasi miettiä sitä tunnetta, mikä sinussa herää, pakenemisen ja pakokauhuisen tunteesta eroon pääsemisen sijaan. Se ei ole mitenkään helppoa, flashbackit ovat hyvin aidon tuntuisia, ja voit tosissasi esimerkiksi pitää narsistina sellaistakin henkilöä, joka vain laukaisi sinussa muiston. Mutta jos et pysty kohtaamaan sitä kipeää tunnetta, et myöskään pysty saamaan selville, oletko todella vaarassa vai et, ja ainut keino selvitäksesi on tehdä jotakin impulsiivista tilanteen ratkaisemiseksi. Tämä ei luonnollisestikaan poista pahaa oloasi.
Kiintymyssuhdetrauman kokeneille pelkkä oivallus omien ajatusmalliensa virheellisyydestä tai menneisyytensä yhteydestä nykyiseen käyttäytymiseensä ei riitä. Vaikka koenkin oivallukset menneisyyden yhteyksistä todella helpottaviksi ja vyyhtejä avaaviksi, ne eivät yksinään riitä. Samoin self-help -oppaiden läpi kahlaaminen voi olla mieltä avartavaa ja mielenkiintoista, mutta pelkkä tieto siitä, että nyt ylireagoin, ei kuitenkaan poista sitä tunnetta! Nämä oivallukset eivät nimittäin anna kykyä kohdata ja käsitellä hyvin kipeitä tunteita. Nämä tunteet on välttämätöntä kohdata, tuntea todellisina läpi uudelleen, tavoitteena se, että jonain päivänä juuri näiden voimakkaiden tunteiden seassa pystyy ymmärrettävästi elämäntarinanaan kertomaan jolle kulle valitulle ihmiselle, mitä on joskus kokenut ja miltä se on tuntunut. Koska kun sen pystyy sanomaan ymmärrettävästi toiselle, on sen tällöin oppinut myös itse ymmärtämään.
Mistä kiintymyssuhdetrauma sitten syntyy? Selkein syntytekijä on suhde omiin vanhempiinsa, sillä lapsi on väistämättä riippuvainen hoitajistaan. Kuitenkin myös aikuisena voi olla erityisen riippuvainen jostakusta läheisestä ihmisestä (ja sellaiseen tilanteeseen narsisti uhrinsa haluaakin viedä). Läheisessä ihmissuhteessa, josta ei riippuvuuden takia voi lähteä pois, toteutunut fyysinen ja/tai seksuaalinen väkivalta, emotionaalinen ja/tai psykologinen hyväksikäyttö ja/tai fyysinen ja/tai emotionaalinen huomiotta jättäminen jättävät jälkeensä pelon läheisyyttä ja riippuvuutta kohtaan. Ironisella tavalla kiintymyssuhdetrauman paraneminen vaatii turvallista kiintymyssuhdetta, mutta trauman seurauksena on hyvin vaikea muodostaa turvallisia ihmissuhteita.
Kirjoitukseni alkaa paisua pitkäksi, joten jätän tämän tällä kertaa tähän. Mikäli sinulle jäi jotakin mietityttämään kiintymyssuhteista yleensä, traumasta tai muusta tähän liittyvästä, kysy toki. Kirjoittelen aiheesta mielelläni vielä lisää, kun ehdin, varsinkin traumaattinen kiintyminen (trauma bonding) jäi tässä vielä käsittelemättä.
Neiti Kettu
Kiintymyssuhdetraumasta ei kuitenkaan väistämättä seuraa persoonallisuushäiriö, suurin osa trauman kokeneista kärsii muista psyykkisistä sairauksista kuten masennuksesta, ahdistuksesta tai skitsofreniasta, muttei persoonallisuushäiriöstä. Persoonallisuushäiriön kehittyminen liittyy yleensä varhain lapsuudessa alkaneeseen systemaattiseen lapsen omien tunteidensa tunnistamisen kyvyn vääristämiseen, todellisten ongelmien pitämiseen normaalina elämänä ja/tai vanhemman omien tunteiden omaksuttamiseen lapsen kokemusmaailmaksi. Tämä voi kuulostaa pelottavalta meistä, joiden narsistinen läheinen on vanhempi, sillä juuri tätä olemme joutuneet kokemaan. Ehkä voimmekin tunnistaa itsessämme rajatilapersoonallisuudelle tyypillisiä piirteitä, tai ehkä väistämättä pelkästään kiintymyssuhdetrauman kautta reagoimme asioihin herkästi. Toinen youtube-videoissa vilisevä termi onkin CPTSD, eli kompleksinen trauma, vastine posttraumaattiselle stressioireyhtymälle. Voi olla, että käyttäytymisemme on enemmän CPTSD:tä kuin rajatilapersoonallisuutta, tai voi olla, että nämä kaksi asiaa ovat jollain tavalla limittyneitä, ehkä CPTSD on esiaste rajatilapersoonallisuudelle. Persoonallisuushäiriöasteista rajatilaoireilua kuvaa kuitenkin syvä vaikeus ymmärtää mitä toinen ihminen tarkoittaa ja merkittävän impulsiivinen tapa ratkaista ihmissuhteiden ongelmia, CPTSD:een sen sijaan liittyvät hetkelliset traumatriggerit ja flashbackit.
Kiintymyssuhdetrauman, kuten minkä tahansa muunkin trauman, seurauksena kokee mieleentunkeutuvia muistoja, jotka laukaisevat flashbackeja. Jokin traumasta muistuttava piirre vuorovaikutuksellisessa tilanteessa laukaisee flashbackin, jolloin tilanteen läpiskannauskyky heikkenee ja alkaa reagoida niin kuin olisi uudelleen hyväksikäyttötilanteessa. Flashbackit ovat hyvin hämmentäviä, koska on hyvin vaikea tietää onko oikeasti vaarassa vai ei. Pelkkä tunteen tukahduttaminen ja sen runnominen ajatteluun, että ylireagoi, jättää huomiotta omat sisäiset varoitusmerkit. Trauman kokeneet ovatkin alttiimpia toistamaan traumaa elämässään uudelleen, yhdeltä osin ehkä juuri siksi, että he sulkevat varoitusviestinsä pois mielestään.
Flashbackeja ei siten kannata vain yrittää himmentää pois aiheuttamalla samalla sen, että ajautuu pois kosketuksista omiin tunteisiinsa. Mitä kauempana on omista tunteistaan, sitä vaikeampi mieleen tunkeutuvia kipeitä muistoja/tunteita (aina muistot eivät ole selkeästi muistoja, vaan voit kokea niiden heränneen kyseisessä nykyhetken tilanteessa=juurikin flashback) on hallita, ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä ajautuu toistamaan traumaansa uudelleen ja uudelleen. Jos et halua käydä terapiassa (jota suosittelen suuresti), opettele esimerkiksi mindfullnessia tai muita rentoutumistekniikoita, joiden avulla voit ehkä helpommin tosissasi miettiä sitä tunnetta, mikä sinussa herää, pakenemisen ja pakokauhuisen tunteesta eroon pääsemisen sijaan. Se ei ole mitenkään helppoa, flashbackit ovat hyvin aidon tuntuisia, ja voit tosissasi esimerkiksi pitää narsistina sellaistakin henkilöä, joka vain laukaisi sinussa muiston. Mutta jos et pysty kohtaamaan sitä kipeää tunnetta, et myöskään pysty saamaan selville, oletko todella vaarassa vai et, ja ainut keino selvitäksesi on tehdä jotakin impulsiivista tilanteen ratkaisemiseksi. Tämä ei luonnollisestikaan poista pahaa oloasi.
Kiintymyssuhdetrauman kokeneille pelkkä oivallus omien ajatusmalliensa virheellisyydestä tai menneisyytensä yhteydestä nykyiseen käyttäytymiseensä ei riitä. Vaikka koenkin oivallukset menneisyyden yhteyksistä todella helpottaviksi ja vyyhtejä avaaviksi, ne eivät yksinään riitä. Samoin self-help -oppaiden läpi kahlaaminen voi olla mieltä avartavaa ja mielenkiintoista, mutta pelkkä tieto siitä, että nyt ylireagoin, ei kuitenkaan poista sitä tunnetta! Nämä oivallukset eivät nimittäin anna kykyä kohdata ja käsitellä hyvin kipeitä tunteita. Nämä tunteet on välttämätöntä kohdata, tuntea todellisina läpi uudelleen, tavoitteena se, että jonain päivänä juuri näiden voimakkaiden tunteiden seassa pystyy ymmärrettävästi elämäntarinanaan kertomaan jolle kulle valitulle ihmiselle, mitä on joskus kokenut ja miltä se on tuntunut. Koska kun sen pystyy sanomaan ymmärrettävästi toiselle, on sen tällöin oppinut myös itse ymmärtämään.
Mistä kiintymyssuhdetrauma sitten syntyy? Selkein syntytekijä on suhde omiin vanhempiinsa, sillä lapsi on väistämättä riippuvainen hoitajistaan. Kuitenkin myös aikuisena voi olla erityisen riippuvainen jostakusta läheisestä ihmisestä (ja sellaiseen tilanteeseen narsisti uhrinsa haluaakin viedä). Läheisessä ihmissuhteessa, josta ei riippuvuuden takia voi lähteä pois, toteutunut fyysinen ja/tai seksuaalinen väkivalta, emotionaalinen ja/tai psykologinen hyväksikäyttö ja/tai fyysinen ja/tai emotionaalinen huomiotta jättäminen jättävät jälkeensä pelon läheisyyttä ja riippuvuutta kohtaan. Ironisella tavalla kiintymyssuhdetrauman paraneminen vaatii turvallista kiintymyssuhdetta, mutta trauman seurauksena on hyvin vaikea muodostaa turvallisia ihmissuhteita.
Kirjoitukseni alkaa paisua pitkäksi, joten jätän tämän tällä kertaa tähän. Mikäli sinulle jäi jotakin mietityttämään kiintymyssuhteista yleensä, traumasta tai muusta tähän liittyvästä, kysy toki. Kirjoittelen aiheesta mielelläni vielä lisää, kun ehdin, varsinkin traumaattinen kiintyminen (trauma bonding) jäi tässä vielä käsittelemättä.
Neiti Kettu
Kommentit
Lähetä kommentti